Mukavaa piikittelyä

Olen ruvennut käymään akupunktiossa tehostaakseni hoitoa. Eräs suuri tanskalainen lapsettomuusklinikka on tutkinut akupunktion vaikutusta IVF-hoidon tukena, ja tulokset olivat lupaavia. Ensimmäinen käyntini oli tiistaina, ja tänään oli toinen. Tarkoitus on käydä 2 kertaa viikossa siihen asti kun alkio laitetaan kohtuun, eli yhteensä 6-8 kertaa. Rahaa tässä palaa noin 400-500 euroa, puuuuuh.

Klinikalla on mukava käydä. Siellä on jotenkin harmoninen tunnelma. Siellä käy enimmäkseen nelikymppisiä naisia (akupunktioklinikka on erikoistunut lapsettomuuden hoitoon) jotka hymyilevät toisilleen lämpimästi. Sisälle mennessä otetaan kengät pois, ja ilmassa leijuu mieto ”itämainen” tuoksu. Taustalla soi samanlainen musiikki kuin kiinalaisissa ravintoloissa. Pling plong.

Piikkien laitto ei satu paljon ollenkaan, vain pieni nipistys, ja sen jälkeen maataan puoli tuntia (tai ehkä kolme varttia) selällään, ja pitäisi rentoutua. En vaan jotenkin osaa rentoutua täysin, mieleni ei mitenkään tyhjenny kaikista ajatuksista, siihen tarvittaisiin varmasti tehokkaammat keinot. Toivottavasti akupunktio tehoaa vaikken löydäkään harmonista ja täysin rentoutunutta mielentilaa.

Mietin päivittäin munasolujen luovutusta. Tanskassa on jopa vuosien jonot luovutettuihin munasoluihin, ja ”lahjasolut” ovat ainoa keino tulla raskaaksi joillekin naisille. Jotenkin hirvittää että joillain toisilla on vielä vaikeampi tilanne kuin meillä, meillä on onneksi vaan huonoja siittiöitä, niitä saa spermapankista vaikka kuinka paljon. Mutta toisaalta en ehkä uskalla luovuttaa ekalla yrityksellä, koska se kuitenkin huonontaa hieman omia mahdollisuuksiani. No, täytyy tehdä se päätös vaikka myöhemmin.

 

Mistä on Haikaranpelätin tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista, hormoneista, munasoluista
Niistä on pienet tytöt tehty.

Mistä on Haikaranpelätin tehty?
Toiveen pilkahduksista, pettymyksen kyynelistä.
Niistä on Haikaranpelätin tehty.

Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista, hitaista siittiöistä
Niistä on pienet pojat tehty.

Mistä on Haikaranpelatin tehty?
Katkeruuden kokkareista, sisun suurista kimpaleista
Niistä on Haikaranpelätin tehty.

Herkkiin hetkiin

http://www.tearsandhope.com/emptyarms_video.html

(muista pitää ääni päällä, taustalla on uskomattoman kaunis kappale)

Lupauksia tulevaisuuden varalle

Uuteen vuoteen on vielä monta kuukautta, mutta tässä hieman lupauksia sen varalle jos joskus olisin niin onnekas että minusta tulisi äiti.

1. En aio valittaa kertyneistä raskauskiloista, ainakaan muille lapsettomille. En myöskään pienistä raskausarvista tai siitä että lempparihousut ei mahdu päälle.

2. Yritän olla olematta täysin hysteerinen ja pelokas mahdollisen raskauden aikana, haluaisin nauttia isosta vatsasta ja kaikesta siitä huomiosta.

3. Saatan viedä pienen ihmeeni työpaikalle näytettäväksi, mutta en loukkaannu jos kaikki eivät halua pitää lastani sylissään -en tyrkytä sitä kenellekään.

4. Lupaan puhua muustakin kuin kakkavaipoista ja puklauksista. Haluan olla kiinnostunut muiden ihmisten elämästä.

5. Muistan -vaikeinakin hetkinä- miten onnekas minä olenkaan, jos joskus saan lapsen.

6. Aion puhua suomea lapselleni, vaikka miestäni ärsyttäisikin ettei ymmärrä mitä puhun.

7. Haluan nauttia pienistä suurista hetkistä ja muistaa ne ikuisesti -lapseni syntymän (vaikka kuinka sattuisi ponnistaa), ensimmäisen hymyn, kotimatkan sairaalasta kotiin, ensimmäisen yön perheenä kotosalla, ensimmäiset askeleet ja yhteiset matkat mummolaan (kumpaan vaan)

8. Haluan tehdä kaikkeni ollakseni Hyvä Äiti, mutta en halua tuntea huonoa omaatuntoa jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan (jos vaikka imetys ei onnistukaan tai muuta vastaavaa)

9. Aion luovuttaa munasoluja ja auttaa niitä lapsettomia joiden tilanne on vielä meitä toivottomampi -luovutettua spermaa on helppo saada käsiin, mutta luovutettuihin munasoluihin on jopa vuosien jonotusajat.

10. Vaikka tulen rakastamaan pientä kullannuppuani yli kaiken, aion myös antaa huomiota ihanalle rakkaalle miehelleni.

En myönnä mitään

…varsinkaan sivuoireita Synarelasta. Okei, rintani ovat ehkä kutistuneet ja veltostuneet (en ole laihtunut) ja Synarela maistuu tärpätiltä kurkussa sumuttelun jälkeen.

Mutta mieheni -voi JÖSSES MIKÄ IDIOOTTI hänestä on tullut Synarelan myötä. Lauantaina matkalla elokuviin näimme erään autoilijan yrittävän vaikeaa U-käännöstä keskellä meidän katua. Seurauksena molemmansuuntaiset kaistat menivät tukkoon ja noin 9-10 autoa joutui odottamaan. Mieheni kommentoi: ”Hehe, just tyypillistä kun on nainen ratissa”. Ai että mitä?!!? En edes vetänyt isoja herneitä nenään, mutta katsoin miestäni aika närkästyneenä, johon mies vastaa vittumaisesti virnuillen ”ai ei muka hormonit vaikuta?”. Onko aika PROVOSOIVAA sanoa noin? Siis härnätä aivan tahallaan, ja kun saa pieneen reaktion aikaan, niin ruveta syyttelemään minua hormonihirviöksi. Tämän jälkeen mieheni halusi halata minua, mutta olin niin raivoissani että en antanut lupaa koskea minuun, halusin vain olla itsekseni ja raivoissani. Muut bussipysäkin odottajat ihmettelivät varmaan että on siinäkin pariskunta.

Toinen tapaus -joka todistaa Synarelan vaikutuksen mieheeni, ei minuun -tapahtui eilen. Olimme sopineet menevämme kuntosalille yhden kaverimme kanssa, ja olin ymmärtänyt että tapaisimme salilla. Yhtäkkiä ovikello soi kun olen puolialastomana (vaihtamassa treenivaatteita) ja koko kämppä on kuin räjähdyksen jäljiltä, ja mies ei ollut siis varoittanut että meille tulee vieraita. Eli tämä kaveri tuli siis meidän kautta, vaikka yleensä haluan aina edes vartin varoituksen vieraista että ehtii siirtää Synarelat ja Sloggin alusvaattet lattioilta piiloon. Siinä samassa en löytänyt hiuspampulaa MISTÄÄN, tiuskin hieman siitä ärsyyntyneenä, jonka jälkeen mies taas katsoi minua vittumainen ja ylimielinen virne naamalla ja sanoi: ”mitäs meidän hormonihirviö”. aaaaAAAARGH!!!

Mutta mitään ei siis myönnetä, olen ilmeisesti niitä onnekkaita joille ei tule suurempia sivuoireita Synarelasta. Hmph.

Sniff

Nyt on sitten ensimmäinen Synarela-sniffaus otettu. Here we go! Kännykkäni pirisee nyt 8 tunnin välein seuraavat kaksi viikkoa muistuttamassa tulevista sniffailuista.

Oltiin tänään miehen kanssa ensimmäisellä käynnillä lapsettomuusklinikalla. Heti alkuun oli hieman sekava tunnelma, koska meidän potilastieto-mappia ei löytynyt mistään! Sihteeri pyöri ympäriinsä hermostuneena, ja käski meidän menemään odottamaan lääkärin kutsua. Siinä odotellessamme tuli tuntematon nelikymppinen mies antamaan mappini minulle -ilmeisesti hänen vaimollaan on sama etunimi, ja he olivat saaneet väärän mapin.

Sen jälkeen oli vuorossa skannaus, ja se oli yllättävän mukava kokemus. Tuli mieleen kohtaus Paksuna elokuvasta, jossa gynekologi sanoo vitsinä tulevalle isälle: ”and you´re next”. Lääkäri näki että olin ovuloinut vasemmalta puolelta ja että munasarjat näyttivät kuulemma hyviltä. Kehui vielä että olen ”sisäisesti kaunis” (hyvä se on ainakin että alapää on nätti).  Sen jälkeen juttelimme vielä sairaanhoitajan kanssa, joka kertoi hieman käytännön juttuja ja yritti painostaa meitä tieteelliseen tutkimukseen. Haluaisin mielelläni auttaa muita lapsettomia mahdollisimman paljon, mutta tämä tutkimus ei tuntunut olevan meidän juttu. Siinä olisi tutkittu Cricone-nimistä progesteronigeeliä, jonka haittana on todettu tiputteluvuoto ennen raskaustestiä. Minulla kun on tuota tiputtelua jo ihan luomukierroissakin, niin en halunnut ottaa ylimääräistä huolenaihetta tähän hoitorumbaan. Hoitaja vaikutti pettyneeltä, mutta oli kuitenkin ihan ystävällinen.

Tuli muuten tosi huono omatunto kun teeskentelin sairasta soittaessani pomolleni aamulla. Heh, pidin toisesta sieraimesta kiinni koko puhelun ajan että nenä kuulostaisi tukkoiselta. Hätä keinot keksii…

 

Huumoria päivään

Frendit

Chandler: But I don’t wanna do it in a cup.
Monica: What is the big deal?
Chandler: It’s weird! In a doctor’s office?
Monica: It’s not okay to do it in a doctor’s office, but it is okay to do it in a parked car behind a Taco Bell?

******

Chandler: How do I know that they’re not gonna secretly videotape me and then put it all over the internet?
Monica: Because, honey, I mean this in the sweetest way possible, nobody is gonna wanna watch that.

****** 

King of Queens

(Doug’s mother kisses him and then leaves the room)
Carrie: You still up—
Doug: I couldn’t make love to Julia Roberts right now.

******

Sinkkuelämää

Charlotte : I cannot believe this is finally happening. I hope nothing goes wrong.
Anthony : Well, if it does, I know some gays who got a Guatemalan kid for like five bucks.

******

Charlotte: So every day, I have to keep a vagina diary.
Miranda: No, come on? Dear vagina, why so blue kind of diary?
Carrie:Dear vagina. Guess who I have a crush on?
Charlotte:No! More like ”itchy today, not itchy….
Carrie: Sounds like a bestseller!

  

 

 

 

Panokset korkealla

Ensinnäkin -kiitoksia kaikille tähän asti tulleista kommenteista! Niitä on mukavaa ja palkitsevaa lukea. Erityisesti Mmintulla oli mielenkiinoinen kysymys kommentissa -miltä tuntuu nyt kuin on pian taas mahdollisuus tulla raskaaksi?

Ensimmäisenä tulee mieleen seuraavanlaisia tunteita: jännittää ja pelottaa. Kun ei ole ollut mahdollisuuksia luomuna (miljoonalla epämuodostuneella siittiöllä ei menkat ole mikään yllätys vaikka aina vähän petynkin niiden tullessa), mutta nyt on vihdoin mahdollisuus ihan oven takana. Oikeasti realistinen mahdollisuus saada oma vauva. Pelkkä ajatuskin saa Janice-maisen reaktion: ”Oh.  My. GOOD!” (Frendien ystävät tietävät mitä tarkoitan).

Mahdollisuudesta johtuen odotuksetkin ovat korkeammalla, vaikken haluaisi niin. Olen huomannut itsestäni että mitä enemmän uskon, sitä korkeammalta tipun jos joudun pettymään. Mieheni ei tosin tätä teoriaa usko -hän uskoo onnistumiseen täysillä ja on sitä mieltä että tippuu ihan yhtä korkealta, uskoi onnistumiseen tai ei. Minä en vain uskalla, pelottaa. Pelottaa oikeasti että miten psyykkeeni kestää vastoinkäymiset, kun nämä pettymiset on jo tähänkin mennessä ollut vaikeasti nieltävissä. Kun tämä kulunut vuosi on jo ollut yhtä vuoristorataa -miten selviäisin vielä hurjemmasta kyydistä?

On tosiaan sellainen olo että henkiset panokset ovat korkealla. Minulle on ikäni puolesta jaettu ihan kohtuulliset kortit, mutta odotan jännittyneenä ja hengitystä pidättäen River-korttia.

 

Viikko vielä

Tasan viikon päästä meillä on aika lääkärille, ja silloin alkaa virallisesti Synarelan sniffailu ja Haikaranpelättimen Vaihdevuodet. Mitenköhän reagoin niihin hormoneihin? Alkaakohan tästä nyt vuosikausia kestävä vuoristorata lapsettomuushoitojen maailmassa?

Toisellakin elämänalueella tapahtuu vihdoin jotain -olen menossa huomenna työhaastatteluun. Olen pitänyt uraani (ja muutenkin elämääni) Stand By-tilassa, koska olen ajatellut että nyt ei vaan voi hakea uutta työtä vaikka vanha puuduttaa. Ajattelin että jos nyt tulisinkin raskaaksi tai jos nyt joutuisinkin hoitoihin, tai jos ne hoidot nyt alkais pian. Mutku ja Sitku. Mutta pitkien pohdintojen jälkeen laitoin viime viikolla työhakemuksia eri firmoihin, ja pääsinpä ainakin haastatteluun. Nytku.

Jos nyt vaikka jompikumpi tärppäisi pian -vauva tai kiinnostava työ!

Miksi haluat lapsen?

 

Moni aikuinen, joilla lasten saaminen sujuu helposti ei joudu pohtimaan tätä kysymystä. Kysymys on enemmänkin milloin, eikä miksi. Sen sijaan lapsettomuudesta kärsivät joutuvat jatkumasti todistelemaan ja perustelemaan haluaan saada oma lapsi.

Monissa kehitysmaissa lapsen hankkiminen varmistaa oman taloudellisen tilanteen, ehkä jopa henkiinjäämisen. Maissa joissa ei ole sosiaaliturvaa, ovat vanhukset riippuvaisia siitä että nuoremmat sukupolvet pitävät heistä huolta. Sen sijaan länsimaissa on lapsen teko taloudellisesti huono ”investointi” yksittäiselle perheelle. Lapset ovat kalliita, heille pitää ostaa vaatteita ja leluja, ja kun he vihdoin viimein tulevat aikuisiksi ja rupeavat käymään töissä, muuttavat he omilleen vanhempien luota.

Ihmisille on luonnollista toivoa jonkunlaista kehitystä elämässään, halua mennä eteenpäin. Työelämässä on normaalia tavoitella suurempia haasteita tai isompaa vastuuta, ja parisuhteessakin halutaan asioiden menevän eteenpäin. Ensin seurustellaan, sitten muutetaan yhteen, ja sen jälkeen sitoudutaan toisiinsa henkisesti –ehkä naimisiin menemällä, isolla asuntolainalla tai vaan muuten. Monille parille seuraava luonnollinen askel parisuhteessa on se, että saadaan yhteisiä lapsia. Se on suurin mahdollinen sitoumus mitä kaksi rakastavaa ihmistä voi toisilleen tehdä. Monen mielestä yhteinen lapsi ikäänkuin kruunaa onnellisen avioliiton.

Kun ihmisiltä kysytään mikä heidän elämässään on tärkeintä, suurin osa vastaa ”perhe”, työn ja terveyden ohella. Perhe on yhteiskunnan ”perusyksikkö”, ja suurin osa ihmisistä haaveilee omasta perheestä. Siltikin lapsettomat joutuvat todistelemaan haluaan perustaa oma perhe. Ettekö te riitä toisillenne?Olen myös sitä mieltä, että haluun saada lapsia liittyy jotain biologista ja alkukantaista, jota emme välttämättä tiedosta arkielämässä. Ihmisillä –niinkuin eläimillä ja kasveillakin – on tarve lisääntyä, muuten lajimme kuolee sukupuuttoon. Moni nainen kokee vauvakuumeen tai lapsen kaipuun jopa fyysisesti, kroppa ikään kuin kaipaa raskautta, suurta vatsaa ja imetystä samalla tavalla kuin nälkäinen kaipaa ruokaa. Miehenikin naureskelee että munasarjani rupeavat läpättämään pienen vauvan nähdessäni. Hoidimme kerran mieheni veljen pientä lasta, joka sai itkukohtauksen. Mieheni –joka oli tavannut lasta enemmän kuin minä – ei saanut rauhoitettua veljenpoikaansa, mutta hän rauhoittui minun sylissä. Mies oli ehdottomasti sitä mieltä että vauva jotenkin ”haistoi” minun hyrräävät vauvahormonit ja haluni olla äiti.

Ihmisellä on myöskin alkukantainen tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Pitää huolta ja olla se josta pidetään huolta. Mikä olisikaan suurempaa rakkautta ja suurempaa riippuvuutta kuin oma lapsi? Näitä motiiveja voi tosin tyydyttää muissakin ihmissuhteissa, rakastamme mieheni kanssa toisiamme mielettömästi, ja pidämme toisistamme huolta. Mutta ehkäpä meillä riittää niin paljon ylimääräistä rakkautta, että haluamme kohdistaa sen omaan lapseemme?

Kuten alussa totesin, ”normaalisti” lisääntyvien ihmisten halua perustaa perhe ei yleensä kyseenalaisteta –korkeintaan sitä onko oikea hetki hankkia lapsi. Sen sijaan lapsettomuudesta kärsivien motiiveja kyseenalaistetaan ja moititaan jatkuvasti. Heistä voidaan kärjistetysti ajatella että he ovat psyykkisesti epätasapainoisia ihmisiä, jotka yrittävät epätoivoisesti ja pakonomaisesti jatkaa huonoja geenejään. Ehkä teidän ei ole tarkoitus saada omaa lasta, ettekö te voi hyväksyä omaa kohtaloaan? Ehkä tämä on opetus teille että elämässä ei voi saada kaikkea. Niin, unohtamatta pohdintaa siitä että lasta hoidoilla tekemällä yritetään peittää muita ongelmia parisuhteessa tai muuten elämässä.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsettomuudesta kärsivien motiivit perustaa perhe on aivan samat kuin muidenkin ihmisten, olen kyllästynyt siihen että minun tarvitsee selitellä asiaa. Minulla on oikeus haluta oma biologinen lapsi, kenelläkään ei ole oikeutta sanoa että minun pitää nöyrästi hyväksyä mitä elämä on meille antanut. Jos joskus lopulta annan periksi taistelussani, on se minun ja mieheni oma yhteinen päätös.