Haikaranpelätin

31 joulukuun, 2008

Joululoman saldo

Filed under: Tauolla — haikaranpelatin @ 3:28 pm

3 lisäkiloa (niiden alkuvuodesta tulleen 2:n lisäksi)

2 vuorokautta miehen veljen raskaana olevan tyttöystävän seurassa, joista olen mielestäni selviytynyt kunnialla. Pyyhkinyt kyyneleitä salaa. Teeskennellyt kuuntevani intensiivisesti appiukon ja anopin keskustelua odottavien vanhempien tunnustellessaan potkuja ainakin 8 kertaa ruokapöydässä.

8 annosta Ris a la mande´a (tanskalainen jouluherkku jossa on PALJON kermaa) -niistä ne kilot vissiin tulivatkin

1000000 konvehtia (tai sitten niistä)

2 puolitutun raskausuutista (hemmetin Facebook)

7 joululahjaa (aikuistumisen huonoja puolia)

7 yötä jolloin olen valvonut vähintään tunnin ennen kuin saan unen päästä kiinni

7 aamua jolloin olen herännyt anopin kattamaan aamupalapöytään (nice…)

1 uusi look (pitkät vaaleat hiukset muuttuivat tummiksi ja 10 cm lähti pois)

1 hyvä ystävä joka on synnyttänyt ihanan pikku vauvan

0 pientä vauvanalkua masussa

Pikkiriikkisen toivoa että ensi vuonna meidän suuri toiveemme käy toteen

25 joulukuun, 2008

Unettoman jouluyön ristiäisajatuksia

Filed under: Lapsettomuus ja ihmissuhteet,Yleistä lapsettomuudesta — haikaranpelatin @ 3:23 pm

Viime yönä -jouluyönä -pyörin levottomana sängyssä enkä meinannut millään saada unen päästä kiinni. Ajatukseni pyörivät ensi huhtikuussa olevissa ristiäisissä. Jo nyt? Aivan, olen miettinyt kauhulla tulevia ristiäisiä jo kesästä asti. Mieheni veljen tyttöystävällä on laskettu aika helmikuussa, joten huhtikuussa on ilmeisesti ristiäiset. Ajattelin jo kesällä arvatessani raskauden (näin sen jo hänen silmistään ennen kun he kertoivat raskaudesta) –voi ei, kunhan olen raskaana ennen ristiäisiä.

Jaa että miksikö nyt yhdet ristiäiset ovat niin kauhistuttavat?

Ne ovat kirkossa. Emme ole mieheni kanssa innokkaita kirkossa kävijöitä, joten yhdistän kirkossa käymisen häihin ja hautajaisiin. Tyypillisiin tapahtumiin joihin liittyy paljon suuria tunteita. Aina kun kuulen ”Maa on niin kaunis” rupean vollottamaan koska se muistuttaa minua isoisäni hautajaisista. Kirkkoon liittyy jokin erityinen tunnelma, joka saa minulla usein itkun silmäkulmaan. Ja en halua ruveta vollottamaan ristiäisissä kaikkien nähden. Tiedän että voisin, mutta en halua. Haluan mielummin itkeä lapsettomuuttani yksin kotona tai kahdestaan mieheni kanssa.

Tässä esimerkki joka saa ehkä ymmärtämään miksi lapsettoman on vaikea olla kirkossa. Appivanhempani eivät halunneet mennä eilen joulukirkkoon, koska heidän mielestään se olisi ollut liian rankkaa. Anoppini äiti kuoli juuri ennen viime joulua, ja mieheni isänisä vetelee viimeisiään, joten tämä joulunaika on ymmärrettävästi vaikeaa aikaa heillekin. Voisin ehkä verrata lapsettoman menoa ristiäisiin siihen, että anoppini joutuisi menemään joulukirkkoon, jonka teemana olisi kaipaus, menetys, ja kuolema. Ehkä huono vertaus, ehkä ei.

Papin puheet. Toinen asia joka saa minut herkälle päälle, on papin saarna. Silmäni kostui eilen kuunnellessani joulukirkon saarnaa joulun ihmeestä (milloin meille tulee se kauan odotettu ihme?!), viattomasta poikavauvasta seimessä, sekä Jumalan rakkaudesta ja armosta (olen hieman vihainen tuolle yläkerran ukolle kun kerran kiduttaa meitä lapsettomuudella -mitä armoa se on?). Voisin kuvitella että ristiäiskirkossa pappi puhuisi suuresta elämän lahjasta, perheestä ja Jumalan kauniista lapsesta jonka vanhemmat ovat saaneet. Ei kiitos, en kestä tuollaisia puheita itkemättä.

Ristiäiset ovat perhejuhla. Niissä tapaa varmasti sukuilaisia, joita ei ole tavannut pitkään aikaan. He tietävät, että menimme viime vuonna naimisiin, joten voisin kuvitella ristiäisissä meiltä kysyttävän no koskas on teidän vuoro. Tai jos kyselijät tietävät lapsettomuudestamme, yrittävät he vaivautuneesti keksiä muuta puhuttavaa. Mites työt, ootko vielä samassa paikassa? (vilkuillen samalla vatsaani josko olisinkin raskaana). Tai sitten he kysyvät mitä kuuluu, johon minä puolestaan rupean sepustamaan vaivautuneena ihan hyvää (yeah, right…) tai selittämään työkiireistä.

Olen kummikandidaatti. Meitä ei ole pyydetty kummeiksi, ainakaan vielä, mutta pelkään pahoin että meitä pyydetään. Tai oikeastaan minulla on tästä kummiudesta kaksisuuntaisia ajatuksia. Todennäköisintä on että he pyytävät meitä (mieheni veljineen ovat kummisetiä kaikille toisensa lapsille), mutta jos he eivät pyydäkään, jättävät he sen tekemättä lapsettomuutemme vuoksi.

Mutta jos minua nyt pyydetään kummiksi, en voi jättää juhlaa väliin, oli sitten kuinka kurja kausi monine pettymyksineen. Kummi ei voi keksiä tekosyyksi angiinaa, hänen on pakko olla paikalla. Ja se paikallaolo!! Koko ajatus siitä, että joutuiin seisomaan kaikkien katsottavana ristiäiskirkossa ja ajatella ensaaitkeänyt kyyneliä pidätellen, ahdistaa. Tietäen että puolet kirkon väestä ajattelee voooi raukka tai vilkuillen vatsaani.

Mietin siis kauhulla tulevia ristiäisiä jouluyönä. Saa nähdä, mitä ensi vuosi ja kevät tuo tullessaan. Minulla on vielä yksi mahdollisuus raskautua ennen ristiäisiä, ja jos ensi hoito onnistuisi, olisi koko ristiäiset ihan eri juttu. Odottaisin niitä innolla, hymyilisin kirkossa koska tietäisin että mahassani kasvaisi pieni elämänalku. Saa nähdä, miten tästä kaikesta selvitään.

22 joulukuun, 2008

Lapsetonta joulua ja hedelmällistä uutta vuotta!

Filed under: Tauolla — haikaranpelatin @ 6:00 pm

Tuollaisia toivotuksia ei kehtaa sanoa ääneen muualla kuin täällä, joten sanon sen itselleni ja muille lapsettomuudesta kärsiville blogin lukijoille.

Lähden huomenna mieheni kanssa anoppilaan joulunviettoon. Joulu on tyypillisesti yksi vuoden ihanimmista juhlista -pitkä loma, saa nukkua pitkään, ja saa olla läheisten kanssa. Toisaalta joulu on hyvin perhekeskeinen juhla, ja olin toivonut ja luullut että minulla olisi ollut pieni tonttu vatsassa kasvamassa tänä vuonna. Olin suunnitellut ostavani tuleville isovanhemmille pienet ”vihjaavat” lahjat, mutta ei sitten tällä(kään) kertaa.

Vietämme joulua nelistään appivanhempieni kanssa, joka on tänä vuonna optimaalinen vaihtoehto. Minulle olisi ollut ehkä liian rankkaa katsoa pieniä taaperoita tai saatika mieheni veljen tyttöystävän suurensuurta vatsaa koko joulun pyhien ajan, riittää että tapaan hänet Tapaninpäivänä. Luvassa on rentoutumista, syömistä, nukkumista ja rauhoittumista. Ja jos pääsen flunssastani eroon niin ehkä pikkusen jumppaamista.

Kuten kirjoitin aiemmin, vuosi 2008 on ollut tähänastisen elämäni rankin ja ”paskin”. Perhana, vuosi 2009 on pakko olla minun vuoteni! Ensi vuonna on pakko onnistaa, ensi vuonna aloitan uuden elämän. Uusi työ. Uusi terveellisempi elämäntapa. Uusi positiivinen asenne. Uudet hoidot, uudet mahdollisuudet. Toivottavasti uusi pieni elämänalku kohdussani ja sydämessäni.

Hyvää joulua blogin lukijoille!

18 joulukuun, 2008

Jotain positiivista!

Filed under: Jippii — haikaranpelatin @ 12:05 am

Tänään sattui VIHDOIN jotain ihanaa. Koko vuosi 2008 on oikeastaan ollut tähän mennessä alamäkeä. Enimmäkseen koska olen odottanut lapsettomuushoitoihin pääsyä, pettynyt kaksi kertaa negatiiviseen tulokseen (luomukiertojen pettymykset tietenkin lisäksi), kärvistellyt tylsässä (mutta varmassa) työpaikassani, lihonut, hakenut ainakin 30:ä eri työpaikkaa, ja niellyt kyyneliä tuttavien raskausuutisista.

Mutta tänään onneni kääntyi. Sain aivan ihanan, mielenkiintoisen ja haastavan työtarjouksen. Toissa viikolla huomasin firmani intranetissa vapaan paikan, sellaisen jota en aiemmin tullut edes ajatelleeksi. Luin ilmoituksen moneen kertaan, lähetin hakemuksen, olin kahdessa haastattelussa ja sain tänään vihdoin paikan.

Olen edelleen sitä mieltä että MIKÄÄN eikä kukaan voi täyttää sitä vauvan koloista koloa sydämessä, mutta oloa helpottaa kun on joitain muuta kivaa odotettavaa ja ajateltavaa. Pesti alkaa todennäköisesti helmikuun alussa, mutta koska paikka on firman sisäinen niin voi olla että aloittelen varovasti jo aiemmin. Ja henkilöstöosaston velmuileva homomies joka on himoinnut minun nykyistä paikkaani saa sen todennäköisesti pian.

En halua vielä ajatella tulevia hoitoja, ja sitä miten joudun kertomaan uudelle pomolleni jossain vaiheessa totuuden. Hän on onneksi naispuolinen, toivottavasti hän ymmärtää. Murehdin sitä sitten myöhemmin. Olo on kuin Scarlett O´Haralla jossain tuulen viemän loppukohdassa: I´ll think about it tomorrow.

 

16 joulukuun, 2008

Aargh!

Filed under: Lapsettomuus ja ihmissuhteet — haikaranpelatin @ 12:22 am

Täytyy nyt hieman päästellä höyryjä pihalle, kun kerran mies ei jaksa enää kuunnella valitustani.

Meillä on tullut kränää mieheni nuoremman veljen kanssa joululahjoista. Siis joistain hemmetin lahjoista, jotka ovat kiva tapa mutta eivät sen kummempaa. Miehelläni on siis kaksi veljeä, joista molemmilla on kaksi lasta, ja nuoremmalle tulossa pian kolmas. Ostamme normaalisti ”kaikille” (miehen veljille, vaimoille ja lapsille) syntymäpäivälahjat, mutta joulun lähestyessä veljekset ovat ruvenneet miettimään että ehkäpä voisimme rajoittaa lahjojen ostamista, koska jo yhdelle nelihenkiselle perheelle ostaessa kuluu aika paljon rahaa. Tyypillinen summa jolla ostamme miehen suvun kesken on noin 25 euroa per lahja, joten ihan pienistä summista ei ole kyse.

Nämä ”lapselliset” veljekset kumppaneineen olivat sitten päättäneet keskenään  että tänä vuonna säästämme rahaa ja ostamme AINOASTAAN lapsille lahjat. Onhan se ymmärrettävää, että lapsiperheissä ei ole liikaa rahaa. Tämän päätöksen jälkeen veljekset lähettivät kaikille perheen pienimpien lahjatoivelistat (yleinen tapa täällä päin), jossa jopa miehen nuoremman veljen syntymättömällä vauvalla oli OMA lista. Voitteko kuvitella, ensi helmikuussa syntyvä miehen vauva toivoo itselleen Ikean lahjakorttia! No, enivei, miehen vanhemman veljen vaimo tajusi heti että tämä järjestely ei ole meille lapsettomille reilu, joten sovimme hänen kanssaan että me ostamme lahjat heidän kahdelle lapselleen, ja he ostavat meille.

Miehelläni oli kysymys nuoremmalle veljelleen hänen lapsensa toiveesta. Samalla mieheni kysyi veljeltään, onko veljensä saanut meidän toiveemme. Johon veli vastasi että ”mutta eiks me sovittu että ostetaan vain lapsille tänä vuonna lahjat”. Mieheni selitti että tämä nyt ei ole meille ihan reilu ratkaisu, kun meillä ei ole lapsia. Veli ei ollut tästä epäreiluudesta samaa mieltä, eikä ymmärtänyt miksi hänen pitäisi ostaa MEILLE lahjat kun sopimus oli että vain lapsille ostetaan, kun hän ei itsekään saa omaa henkilökohtaista lahjaa. Mieheni vastasi siihen että ymmärtää jos heillä on tiukka rahatilanne, voimme siinä tapauksessa sopia että ostamme kaikki pienemmällä summalla. Mutta veli ei edelleenkään ymmärtänyt meidän pointtiamme. Tämän jälkeen mieheni sanoi puolivitsillä: ”no ei teidän oo tietenkään pakko ostaa meille lahjoja, sitten ei vaan teidän lapsetkaan saa lahjoja”. Lopuksi veli tuhahti että tämä tuli nyt ihan viime tipassa, ja pyysi meitä laittamaan lahjalistat meilitse.

Tämä joulunodotus on muutenkin aika harmaata aikaa. Postiluukusta tippuu harva se päivä joulukortteja, joissa pienten lasten vanhemmat ovat pukeneet pienen räkänokkansa (mutta kuitenkin niin suloisen!) joulutontontuksi. En tietenkään loukkaannu näistä korteista, koska joulukorttien tarkoitus on on yleensä ilahduttaa sen saajaa, enkä myöskään oleta että minulle läheteltäisin joulukuusi-kortteja ainoastaan sen takia että olen lapseton. Mutta kurja mieli noista vauvakorteista tulee kuitenkin.

Tyhmät kortit. Tyhmä lapseton joulu. Tyhmä asenne minulla.

9 joulukuun, 2008

Jäähyllä

Filed under: Lapsettomuus ja ihmissuhteet,Tauolla — haikaranpelatin @ 7:07 pm

Hengissä ollaan, edelleen.

Meillä oli viikonloppuna mieheni veljen nelihenkinen perhe kylässä. Pieni kaksiomme täyttyi muutamaksi päiväksi nauravista pikkuveijareista (jotka heräävät aamukuudelta!), leluista, sekä itkun ja naurun puuskista monta kertaa päivässä. Meille teki hyvää saada elämää tänne meidän luukkumme, jottemme ainoastaan märehtisi sitä mahdollisuutta jota meille ei tällä kertaa suotu. Miehen kaksivuotias veljentyttö roikkui koko ajan minussa kiinni, ja viisivuotias veljenpoika mökötti heidän lähtiessään koska olisi halunnut jäädä meille asumaan.

Eli MELKEIN meni viikonloppu hyvin. Menimme lauantai-iltana kyläilemään mieheni toisen veljen luokse, koko revohka. Olin pitkään jännittänyt tätä tapaamista, koska en ole nähnyt tuota raskaana olevaa emäntää sen jälkeen kun hän kertoi raskaudesta. Pidättelin itkua jo autossa matkalla sinne, ja viaton kysymys ”mitä sulle kuuluu” sai minut purskahtamaan itkua. No, onneksi kaikki otti pienen kohtaukseni ihan hyvin, mutta minulla oli hieman vaivautunut olo loppuillan, vaikka olimmekin lähisukulaisten parissa.

Istuimme iltaa pöydän ympärillä, vaihdoimme kuulumisia, päivittelimme talouskriisiä ja nauroimme hauskannäköiselle kakulle jonka illan emäntä oli leiponut. Paitsi… minun ajatukseni olivat jossain muualla. Kiinnitin huomiota pieniin yksityiskohtiin. Odotuslehteen kaukosäätimen alla. Pieneen hierovaan liikkeeseen suuren vatsan ympärillä. Tulevan isän ylpeään katseeseen. Odotusjumpan aikatauluun jääkaapin ovessa. Siihen järkyttävän suureen vatsaan joka hyppi silmilleni pöydän alta.

Mietin kotimatkalla autossa miehen kanssa, että miten minun pitäisi suhtautua näihin kaikkiin raskaana oleviin ihmisiin lähipiirissäni. En haluaisi mitenkään eristäytyä, ja tiedän että heilläkin tulee paha mieli kun en vastaa heidän puheluihinsa enkä ehdota seuraavaa tapaamista. Tämän raskaana olevan miehen veljen tyttöystävän näkeminen on kuin hammaslääkärin varaaminen -tiedän ettei sitä voi olla tekemättä, mutta lykkään sitä vielä lisää.

Minulla on näistä ajatuksista todella huono omatunto, ja välillä paha mielikin, mutta sille ei nyt voi mitään. Toivon että ne kaikista rakkaimmat ymmärtävät ainakin sitten jälkeenpäin, läheisten suhteiden luulisi kestävän hiemen viileämmätkin hetket.

5 joulukuun, 2008

Liikaa

Filed under: Pettymys — haikaranpelatin @ 2:32 pm

Mä en kestä, tämä rupee olemaan jo liikaa. Liikaa pettymisiä tälle viikolle.

Menkat alkoivat vihdoin eilen, ja ilmoittautuin aamulla toiveikkaana mutta peläten hoitoon, ja EN PÄÄSSYT. Järki sanoo että kuukausi ei ole maailman pisin aika odottaa, mutta olen vain silti niin pettynyt. Kadun että valitsimme tämän klinikan (toiselle julkiselle olisi ollut parin kuukauden pidempi jonotusaika, mutta siellä ottavat kaikki ilmoittautujat hoitoon). Meidän klinikka ottaa ainoastaan kolme hoitoon per päivä, ja taas jälleen sain kieltävän vastauksen.

Toivottivat hyvää joulua ja parempaa onnea kuukauden päästä. Just! Vitut mitään hyvää joulua (anteeksi kielenkäyttö), nyt on sellanen olo että tekisi mieli haistattaa pitkät joululle ja kaikelle muullekin, ja ottaa äkkilähtö jonnekin pois. Pois arjesta, pois odotuksista, pois pettymyksistä, ja pois kaikista pienistä lapsista ja pallomahoista, jotka viiltävät veistä sydämessäni.

Kyllä tämä tästä, ei minusta tarvitse huolestua, mutta täytyy sanoa että tämä on kyllä hieman liikaa Haikaranpelättimen pinnalle, elämänasenteelle ja henkiselle kantille. Puuuh.

3 joulukuun, 2008

Kiitos

Filed under: Yleistä lapsettomuudesta — haikaranpelatin @ 3:03 pm

Jenkkilän Thanksgiving day oli ja meni viime viikolla. Rupesin äsken miettimään mistä asioista minä voin olla kiitollinen. Niitä asioita on paljon, en jaksa kaikkea ruveta luettelemaan, mutta vaikka mikään muu asia tai ihminen ei täytä sitä vauvan kokoista koloa sydämessä, on hyvä välillä miettiä niitä asioita joista voi olla kiitollinen.

Olen kiitollinen teistä, rakkaat lukijat. Huomasin tänään että blogissani on ollut yli 20.000 vierailua (paras ystäväni sanoi että puolet on kyllä hänen klikkauksiaan), ja näiden kuukausien ajan olen saanut uskomattoman paljon lohduttavia ja kannustavia kommentteja.

Olen kiitollinen KAIKISTA kommenteista, mutta erityisen paljon mieleeni ja sydämeeni on jäänyt seuraavat kommentit (pahoittelen jos en siteeraa aivan oikein).  

Susta tulisi aivan paras äiti. Kirjoituksesi antaa voimaa. Blogisi auttaa ymmärtämään miltä lapsettomuus tuntuu. Et ole yksin. Rukoilen puolestanne. Ja KAIKKI lämpimät ajatukset jossa lukijat toivovat meidän onnistuvan hoidoissamme.

Ihan mielenkiinnosta haluan kysyä: miksi luet blogiani? Oletko itse nyt tai oletko ollut aiemmin samassa tilanteessa? Tunnetko minut ”livenä? (niitäkin lukijoita on muutama vaikka kirjoitankin aika privaatisti). Olen käsittänyt että kommentin jättääkseen pitää kirjoittaa oma sähköpostiosoite (en kyllä tajua miksi) mutta jos et halua laittaa omaasi voit käyttää minun osoitetta minni_1980@suomi24.fi. Haluaisin vain niin mielelläni tietää MIKSI olet eksynyt blogiini 🙂

Kiitos etukäteen, ja takakäteen 🙂

Kysymyksiä

Filed under: Pettymys,Yleistä lapsettomuudesta — haikaranpelatin @ 11:39 am

Miksi elämä on niin hemmetin epäreilua? Miksi jotkut alkoholistit, narkomaanit, teinit jotka unohtavat yhden e-pillerin, suurtupakoitsijat ja monet muut tulevat raskaaksi mutta minä en?

Miksi sanotaan ”mikä ei tapa vahvistaa”, kun minusta tuntuu että tämä lapsettomuuden piina ja hedelmöityshoidot eivät ainakaan vahvista. Minulla on heikko olo, ja välillä tekisi mieli luovuttaa.

Miten niin ”kaikella on tarkoitus”? Vaikka KUINKA mietin, en voi keksiä yhtäkään järkevää tarkoitusta tälle lapsettomuudelle. Miksi meidän on tarkoitus kärsiä ja kaivata omaa lastamme niin paljon? Jos siitä oppii arvostamaan raskautta ja perhettä, olemme oppineet sen opetuksen jo kauan sitten.

Miksi joka he-le-ve-tin paikassa on lastenvaunuja, suuria mahoja, lelumainoksia ja ihmisiä jotka puhuvat ihanista lapsistaan?

Miksi ne perhanan kuukautiset eivät tule, kun kerran en ole raskaana? Verikoe oli negatiivinen, ja vasta kun kuukautiset tulevat voin yrittää ilmoittautua uudestaan. Ai niin, ja klinikalla on juuri ollut infotapaaminen uusille pareille marraskuun lopussa, joten klinikalle tulee todella paljon ilmoittautumisia. Ja vain kolme otetaan hoitoon päivittäin.

Miten elämän suurista vastoinkäymisistä selviytyy katkeroitumatta? Yksi tuttavani meinasi erota kirkosta viimeisimmän epäonnistuneen hoidon jälkeen, mutta muutti mielensä kuultuaan että se voisi vaikeuttaa adoptiota. Tuttavani on katkera yläkerran ukolle, minä en oikein tiedä kenelle olen, mutta katkera olen kuitenkin.

2 joulukuun, 2008

pp 14 -edelleen nega

Filed under: Pettymys — haikaranpelatin @ 9:20 am

Testasin vielä varmuuden vuoksi tänä aamuna ennen verikoetta, ja tulos pysyi samana. Nyt odottelen vaan että kuukautiset alkaisivat pian, jotta voisin ilmoittautua seuraavaan tuoreeseen hoitoon. Yritämme ylipuhua klinikan suostumaan kahden alkion siirtoon, mutta tuskin saamme tahtoamme läpi.

Ei huvittaisi mennä verikokeeseen, koska tulos on kuitenkin selvä. Ei huvittaisi mennä töihin. Ei jutella kenenkään kanssa. Ei edes laittaa ulkovaatteita päälle ja mennä ulos vesisateeseen. Mutta pakko se on mentävä.

Niin, ja olemme mieheni luvanneet mennä töiden jälkeen Ikeaan yhden kaverimme kanssa. Hänellä on juuri mennyt poikki tyttöystävänsä kanssa, ja hänellä ei ole huonekaluja. Ja koska meillä on auto ja hänellä ei, niin olemme tarjoutuneet auttamaan viemällä hänet Ikeaan.  Kiva sitten katsella värikkäitä leluja, tarjouksia lasten annoksista Ikean ravintolassa, vauvansänkyjä ja ennen kaikkea niitä hymyileviä pariskuntia jotka ovat raskaana. Bad timing, Haikaranpelätin.

Seuraava sivu »

Pidä blogia WordPress.comissa.