Haikaranpelätin

29 tammikuun, 2009

Miehen ja naisen välisestä erosta

Filed under: Yleistä lapsettomuudesta — haikaranpelatin @ 12:29 am

Eilen alkuillasta kuulimme yhtäkkiä lämpöpattereista ison kolauksen, ikään kuin joku olisi kaatunut patterin päälle tai jotain huonekalua olisi työnnetty väkisin patteriin kiinni. Tämän jälkeen yläkerrasta kuului miehen huutama ”o-oooh”. Minä ajattelin heti että naapurissa tapellaan, joku on ehkä tunkeutunut yläkerran huoneistoon ja pahoinpitelee naapuria. Laitoin television äänettömälle ja rupesin kuuntelemaan tarkemmin. Mieheni naureskeli:  ”siellä vaan pannaan” ja laittoi television äänen takaisin päälle.

Puolenyön aikaan, kun menimme nukkumaan, käveltiin yläkerrassa edestakaisin. Meidän koko rakennuksessa on puulattiat, joten kävely kuuluu hyvin selvästi.  Isot raskaat askeleet kävelivät ees taas, ja vähän väliä laskettiin vettä hanasta. Rupesin miettimään että mitä jos naapurimme on tapettu, ja nyt siellä siivotaan jälkiä, rapun oveakin availtiin välillä. Tihrustin ovisilmästä ja ikkunasta nähdäkseni mahdollisen murhamiehen, kunnes mieheni tuli kysymään ”mitä HEMMETTIÄ sä koikkelehdit täällä pimeessä”. En edes kehdannut sanoa mitä tein, sanoin että tulin hakemaan keittiöstä vettä kun janotti. Mies meni takaisin sänkyyn, ja nukahti saman tien. Minä pällistelin vielä puoli tuntia valveilla kuunnellen tarkkaavaisena yläkerran kolinaa.

Minun monimutkaiset aivoni ovat ilmeisesti hyvin erilaiset kuin mieheni putkiaivot. Olen päätynyt siihen, että miehet ovat yksinkertaisempia kuin naiset, he ajattelevat asioita loogisemmin ja suoraviivaisemmin. Sama pätee lapsettomuuteen ja sen käsittelyyn.  Minä pohdin ja vatvon, pelkään ja itken, murehdin ja kadehdin. Mieheni ajattelee: ”perseestä, mutta ensi kerralla sitten”. Hän ei mieti lapsettomuutta jatkuvasti, hän miettii työasioita työpaikalla ja keskittyy täysillä jalkapallo-otteluun. Minä taas kiinnitän työpaikallakin huomiota raskaana oleviin kollegoihin, ja tuntuu että televisiossa ei paljon muuta näytetäkään kuin perheitä ja vauvoja.

En silti sano että miehillä olisi automaattisesti sen helpompaa, kyllähän minä tiedän että hän kärsii ja itkeekin välillä. Mutta voi kuinka toivonkaan että edes välillä osaisin heittää aivoni narikkaan ja unohtaa koko perhanan lapsettomuuden!

6 kommenttia »

  1. Ihan samoja ajatuksia mulla herännyt. Varsinkin tässä lapsettomuusasiassa miehisestä ajattelusta ja asioihin suhtautumisesta olisi niin paljon hyötyä.

    kommentti Kirjoittanut Riia — 29 tammikuun, 2009 @ 2:20 pm | Vastaus

  2. en sen paremmin lapsettomuuden käsittelyä nyt kommentoi, mutta olipa erikoinen ilta teillä. varmasti aika outo, ehkä pelottavakin tilanne. itse tietyllä tavalla vilkkaan/härön mielikuvituksen omaavana voin täysin samaistua ajatuksiisi illan tapahtumista, mutta pakko myöntää, että edelleen nauran kippurassa kirjoituksellesi 😀 toivottavasti näät vielä naapurisi elossa, heh 😀 😀

    kommentti Kirjoittanut Croko — 29 tammikuun, 2009 @ 9:20 pm | Vastaus

  3. Niin totta täälläkin tuo meininki! Mun mielikuvitus lentää välillä outoja lentoja. Ihan outoja! Mies vaan pyörittelee päätään, että ei voi olla totta… 🙂 Ja joo, sama meininki myös lapsettomuuden käsittelyssä. Toki mieskin kärsii, nyt tässä epäonnistumisessa se näkyi eniten kuin koskaan ennen. Mutta ei hän murehti ja sure sitä joka hetki – ja hän uskoo, että tulevaisuudessa meidän käy vielä hyvin.

    kommentti Kirjoittanut monalina — 29 tammikuun, 2009 @ 9:57 pm | Vastaus

  4. Yhdyn näihin ajatuksiin kyllä ihan täysin!!! 🙂

    Onko jo selvinnyt , että saivatko ne kuljetettua sen ruumiin ulos sieltä yläkerrasta???? :))

    kommentti Kirjoittanut Rasavillirusakko — 31 tammikuun, 2009 @ 12:05 pm | Vastaus

  5. Heh, tuo on juuri niin tyypillistä miesten/naisten logiikkaa. Ite olisin samassa tilanteessa varmasti ajatellut samoin kuin sinä ja mieheni samoin kuin miehesi =) Välillä (mutta vain välillä) todellakin kadehdin miesten kykyä ajatella vain sitä tekemäänsä asiaa, kuten työntekoa.

    kommentti Kirjoittanut Lumituuli — 1 helmikuun, 2009 @ 10:54 am | Vastaus

  6. Minulla lapsettomuutta takana 6 vuotta, 7.vuosi aluillaan. Tuska kesti tuon 6 vuotta. Sen jälkeen riitti, tuli surulle raja vastaan. Elämä saa jatkua. Alkoi tulla taas tunne elämisestä. Viimeinen vauvauutinen ei enää aiheuttanut kateuden tai tuskan tunteita.En tuntenut enää minkäänlaista yhteyttä omaan tilanteeseeni ja säälikään ei tuntunut enää miltään.
    Kuulemma uusi suruvaihe voi tulla sitten kun on vanha ja muut saavat lapsenlapsia.
    Tuon kuuden vuoden aikana suuri osa sukulaisista ja ystävistä sai ne lapsensa, raskausviikkonsa ja poisjääneet kuukautisensa.Minä vain ne kuukautiset.Ne lapset, joiden ikäisiä lapsia minulla jo olisi, aloittelevat harrastuksia ja koulua.

    kommentti Kirjoittanut ... — 4 helmikuun, 2009 @ 12:44 pm | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: