Haikaranpelätin

22 helmikuun, 2009

Elossa

Filed under: Ajatuksia hoitojen välissä — haikaranpelatin @ 1:34 pm

En ole pitkään aikaan päässyt blogiini, koska rakkaan työpaikkani it-osasto on näköjään päättänyt että wordpress sekä muut ”hömpöttelysivut” ovat kiellettyjen sivujen listalla läppärissäni, jota käytän siis myös kotona. Eli tästä lähtien joudun kirjoittamaan mieheni tai jonkun muun koneella. Toiveena olisi oma ”privaatti” tietokone lähiaikoina. Kehtaavatkin noin rajoittamaan yksityiselämääni! 🙂

Tänään on mieheni veljen tyttöystävän laskettu aika, ja miehen koko perhe odottaa jännityksellä milloin perheeseen syntyy uusi jäsen. Minulla on tästä aika ristiriitainen olo -toisaalta haluan synnytyksen, sairaalassa vierailun ja koko hömpötyksen alta pois, ja samalla minulla on huono omatunto siitä etten iloitse tarpeeksi mieheni veljen perheen puolesta. Koko synnytys ja sairaalaanmeno tuntuu tällä hetkellä siltä että pitäisi hypätä avantoon -jännittää ihan kamalasti, mutta vihdoin vedessä ollessa tuntuu että ei se vesi nyt niin kylmää ollutkaan. Olen päättänyt mennä sairaalaan, ahdisti miten paljon tahansa, ehkä se vesi tuntuukin lämpimältä siitä jälkeen. Olen ostanut pikkuiselle Finlaysonin lohikäärme-lakanat, ja paketoinut ne vaaleansiniseen lastenpaperiin.

Meidänkin elämässä tapahtuu taas pian jotain, kun neljän päivän päästä alkaa seuraava ICSI vaihdevuosineen. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, odotukset eivät ole enää niin korkealla kuin viime kerralla. Muutenkin on aika haikea ja turtunut olo koko lapsettomuuden suhteen.

Että ei mitään sen kummempaa tällä kertaa, mutta torstaista lähtien rupean raportoimaan uutta hoitokiertoamme. Aseet ovat samat kuin edellisessä, samoilla hormoniannoksilla mennään, ja toiveena olisi saada kaksi alkiota mukaan kyytiin.

Saa nyt nähdä.

6 helmikuun, 2009

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus

Filed under: Toinen ICSI — haikaranpelatin @ 6:01 pm

…vai miten eräs kuuluisa suomalainen filosofi sanoikaan? 🙂

Eli viime yönä alkoivat menkat (au, au, au) ja ilmoittauduin tänään hoitoon. Sain ensimmäisen ajan helmikuun 26. päivälle, ja jekutin hyvän entisen kollegani kutsumaan minut ”business lounaalle” mennessäni skannaukseen. Kollegani tietää siis tilanteestani, ja lounas on hyvä tekosyy lähteä pois keskellä päivää.

Tänään on ihan positiivinen fiilis -meillä on taas mahdollisuus onnistua, ja tämä mahdollisuus on konkreettinen ja kohtalaisen ajan kuluttua. Toisaalta -miksi minä onnistuisin nyt kun en ole onnistunut aiemminkaan? Mitä jos kahden ”ookoo”-laatuisen alkion sijasta hedelmöittyykin vain yksi huonolaatuinen alkio, tai ei yhtään? Minulla ei uuden työni takia ole mahdollisuutta käydä kovin usein akupunktiossa, mutta ajattelin käydä ainakin muutaman kerran. Äh, aion tehdä parhaani niillä resursseilla mitä minulla on, ja murehdin myöhemmin jos on murehdittavaa.

Hitsi, mä haluan vauvan! Pienen, pullean, pehmeän ja suloisen vauvan! Pitkään aikaan en ole edes uskaltanut ajatella niin pitkälle (kun positiivinen raskaustestikin tuntuu niin epätodennäköiseltä), mutta tänään uskalsin vihdoin hymyillä  ja vilkuttaa junassa jokeltelevalle vauvalle.

Täytyypä vielä muistaa varoittaa miestä että kolmen viikon päästä hänen ”normaalisti kärttyinen” rakas vaimonsa vaihtuu raivohulluun vaihdevuotiseen hormonihirviöön!

t. Haikaranpelätin

ps. olen allerginen kissoille, mutta ihastuin tähän kuvaan

 

5 helmikuun, 2009

Not a superwoman

Filed under: Ajatuksia hoitojen välissä — haikaranpelatin @ 11:13 am

Aloitin maanantaina uudessa työtehtävässäni. Uusi naispuolinen pomoni oli ostanut minulle suuren kukkakimpun ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Siitä lähtien esitellyt itseni miljoonalle uudelle työkaverille (enkä meinaa muistaa kenenkään nimiä) ja ollut tapaamisissa pää pyörällä kun keskustelut pyörivät aivan uusissa asioissa. Työ vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, mutta myös erittäin haastavalta.

Mieheni on myös innoissaan puolestani. Joka ilta kotiin tullessani hän kysyy miten päiväni meni, mutta olen liian poikki selittääkseni mitään. Ilmeisesti tämä aivojen käyttö vaatii paljon energiaa. En jaksa tehdä kotona yhtään mitään. Laitoin eilen nopeasti ruokaa, mutta astiat ja kattilat jäivät pesemättä, ja koti näyttää sikalalta. Mieheni yritti saada välillä keskustelua aikaan, mutta tuijotin lasittunut ilme kasvoilla joko telkkaria tai tietokonetta. Uudet työtehtävät ja deadlinet surraavat jatkuvasti päässäni, ja saan ideoita ja muistan unohtuneita tehtäviäni yrittäessäni nukkua.

 

Toisaalta en halua valittaa. Olen pitkään kaivannut haasteita ja niitä olen vihdoin saanut. Toisaalta kauhistuttaa miten ensi kuussa taas alkavat hoidot sopivat tähän väliin. Julkinen klinikka kun ei jousta tippaakaan skannausajoissa, ja munasoluni eivät voi ajoittaa kasvuani juuri siihen tahtiin, etten joudu perumaan yhtäkään työmatkaa.

 

Haluaisin olla Superwoman: ahkera työntekijä, hyvinvointiin ja stressittömään elämään panostava ivf-potilas, parempi vaimo (rankan työpäivän jälkeen ei voisi vähempää kiinnostaa siivota saatika harrastaa seksiä) ja harrastaa urheilua (taisin käydä salilla viimeksi elokuussa). Toivottavasti tuleva kevät auringonsäteineen tuo lisää voimia ja energiaa!

 

t. Haikaranpelätin

ps. Menkat ovat ilmeisesti pikkuhiljaa tuloillaan –tuttu tiputteluvuoto alkoi jo eilen. Sitten kun hanat aukeavat kunnolla selviää seuraavan hoitomme aikataulu.

 

Pidä blogia WordPress.comissa.