Mitä opimme adoptio-infossa?

Päässäni surraa ajatuksia. Näin unta aasialaisesta lapsenkodista, äidistä joka luovuttaisi lapsen meille, adoptiokurssista. Saimme  eilisestä tapaamisestakotiinvietäväksi paksun infopaketin, jossa on todella paljon iltalukemista yöpöydälle.

Niin, eilisessä kirjoituksessani kerroin enimmäkseen minkälaista tapaamisessa on, enkä niinkääan paljon mitä hyödyllistä siellä sanottiin itse adoptiosta. Seuraavat asiat olivat ainakin minulle suht uusia: (huom. Ne saattavat päteä ainoastaan täällä Tanskassa ja kyseisessä adoptiotoimistossa)

–      Koko prosessi kestää tällä hetkellä keskimäärin 3,5 vuotta, ja jonot ovat pitenemään päin. Tämä aika on laskettu siitä kun laittaa ensimmäiset paperit postiluukkun siihen kun saa hakea lapsen kotiinsa.

–      Monessa maassa on oikeudenkäynti lapsen luovutuksen yhteydessä, ja lapsen biologiset vanhemmat osallistuvat siihen jos heidän identiteetti on tiedossa

–      Yleinen hyväksyntä on adoptio 0-36 kk ikäiseen ”perusterveeseen” lapseen, ja kun parille ehdotetaan lasta, on se hyväksyttävä. 25% ehdotuksissa on parin ehdotusalueen ulkopuolella, jolloin pari voi päättää haluaako hyväksyä tämän lapsen vai odottaa toista. Kyseessä voi olla esim. lapsi joka on yli 3-vuotias tai jolla on vamma tai sairaus

–      Kiinasta adoptoitaessa on vanhempien oltava yli 30-vuotiaita (mieheni on 26…)

–      Adoptio on suuri ilo ja lahja sekä lapselle ja perheelle, mutta alku lapsen kanssa ei ole aina ruusuilla tanssimista. Lapsi on saattanut kokea kovia, tulla hylätyksi monta kertaa, traumatisoitua, ja hänellä voi kestää pitkään ennen kuin hän tottuu uusiin vanhempiin ja uuteen kotiin. Tämä totuttelu voi ilmetä monina oireina, mikä voi olla rankkaa vanhemmille joiden oma rakkaus lapseen on kypsynyt jo pitkään ennen kuin ovat edes tavanneet hänet.

–      Lapsen iällä adoptiovaiheessa ei ole merkitystä siihen miten lapsi ”menestyy” elämässä. Tosin isommat lapset tarvitsevat usein pidemmän aikaa tottuakseen uuteen maahan, kieleen ja uusiin rutiineihin.

–      Tuoreen adoptioperheen on hyvä ”eristäytyä” kotipiiriin pariksi ensimmäiseksi kuukaudeksi lasten parasta ajatellen, mitä lähipiiri ei aina ymmärrä

–      Maailmassa on noin 50 miljoonaa orpoa lasta/lasta jotka kaipaavat vanhempia. Vain 40.000 heistä voidaan adoptoida. Usein niissä maissa joissa on suurin hätä ja tarve adoptioon, ei ole tarpeeksi hyvää oikeusjärjestelmää joka mahdollistaisi  turvallisen ja korkean eettisen standardin mukaisen adoptioprosessin.

Siinä on jo tarpeeksi pureksittavaa heti ensi alkuun!

Adoptio-infon tunnelmaa

Kävimme tänään mieheni kanssa 4 tunnin mittaisessa adoptio-infossa. Emme olleet päättäneet mitään, halusimme vain kuulla lisää adoptiosta. Koko tapaamisen jälkeen tuli aika ristiriitainen olo.

Tapaaminen alkoi hyvin mielenkiintoisesti, kun puoli vuotta sitten Sri Lankasta lapsensa hakenut pariskunta kertoi adoptioprosessistaan. Heidän puolitoistavuotias pikku Robert juoksenteli lattialla, ja innokkaiden kuulijoiden sydän läpätti ihastuksesta. Robert päästeli hassuja ääniä, haki huomiota yleisöstä ja hakeutui isänsä luokse ”turvaan” jos häntä rupesi ujostuttamaan. Robertin vanhemmat vaikuttivat normaalilta ja tasapainoiselta parilta, ja he puhuivat yllättävän avoimesti adoptioon littyvistä vaikeistakin tunteista. Esimerkiksi kuinka heidän sukulaisensa loukkaantuivat kun pikku Robertia ei viety koko suvun pällisteltäväksi grillijuhlaan eikä annettu muiden syliin (edes isovanhempien) ensimmäisen 3 kuukauden aikana uudessa kotimaassa. Lapsi oli jo ennestään pyörällä päästään, ja tärkeintä oli että hän sai luotua vahvan siteen uusiin vanhempiinsa.

Tämän jälkeen kaksi adoptiotoimiston tätiä kertoivat yleisesti adoptiosta ja prosessin eri vaiheista. Piiiiiitkästi ja jaaritellen, rautalangasta vääntäen. ”Lapset ovat erilaisia. Toiset ovat rauhallisia, toiset vilkkaita. Toiset ujoja, toiset rohkeita. Toiset sitä, toiset tätä, toiset…..” (Got the point, lapset OVAT erilaisia!).

Tämän jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus kysyä kysymyksiä. Ja tässä vaiheessa mieheni rupesi kiemurtelemaan tuolillaan. Koko tilaisuus oli kuin kotirouvien talk show-ohjelmasta. …Pitää olla rehellinen itselleen ja kuunnella omaa sydäntään…  Ihminen on vahvempi mitä luuleekaan, ne voimavarat on löydettävä sisältä… Jokaisen on tehtävä omat valintansa… Pariskunta on vahvempi parina kuin yksilöinä… Kasvaa ihmisenä… Löytää se oma juttu…

Me emme tienneet adoptiosta mitään, joten olimme kiinnostuneita odotusajoista ja erityisesti siitä minkäikäisiä lapsia useimmin adoptoidaan. Yleinen ikä on 0-36 kk, ja kun mieheni kysyi uteliaana että voiko esittää toivomuksen että saisi alle vuoden ikäisen vauvan, johon eturivin nelikymppinen pariskunta totesi happamasti että ”no sit ette oo kyllä ihan vakavissaan koko jutussa jos kolmivuotias ei kelpaa”. Mieheni kysyi myöskin uteliaana että onko tietyissä maissa enemmän tyttöjä tai poikia adoptoitaviksi (olin käsittänyt etukäteen että Kiinassa ”syrjittäisiin” tyttöjä joten sieltä saisi todennäköisemmin tytön), ja muut infolaiset pyörittivät päätään. Saivat meistä ilmeisesti sellaisen kuvan kuin olisimme McDonaldsin luukulla tilaamassa purilaisia,  mutta jos ei infotapaamisessa voi kysyä niin missäs sitten? Tosin adoptiofirman tädit suhtautuivat kysymyksiin ystävällisesti ja kärsivällisesti.

Jossain vaiheessa tilaisuutta oli pieni esittelykierros, jossa pariskunnat kertoivat lyhyesti tarinansa. ….viimeiset kuusi vuotta yritetty lasta… 4 keskenmenoa… viimeiset kolme vuotta hoidoissa… Aika monta pitkää ja surullista tarinaa.

Mutta toivottavasti niillä kaikilla olisi onnellinen loppu. Myös niillä happamilla nelikymppisillä.

Pitkät kolme tuntia

Tästä se jännääminen taas alkaa. Menkat alkoivat juuri, ja olen ilmoittautunut klinikan puhelinvastaajaan. Reilun tunnin päästä klinikka käy ilmoittautumiset läpi, ja valitsee ne kolme onnekasta jotka aloittavat vaihdevuodet tasan kolmen viikon päästä. Minuahan ei otettu viime kerralla hoitoon, joten toivon niiiiiin kovasti että minulle on paikka tällä kertaa.

Klinikka soittaa takaisin viimeistään kolmen tunnin päästä. A-pu-va.

Ai niin, menemme huomenna adoptio-infotapaamiseen. Tupla a-pu-va.

Adoptioajatuksia -ainoastaan ajatuksia

Ensinnäkin -kiitos kaikille kannustavista kommenteista. Ne ilahduttavat ja antavat voimaa. Kiitos rakkaat lukijat!

Rupesin eilen surffailemaan adoptiofirmojen sivuilla, ihan huvikseen. Katselin kuvia erinäköisisitä lapsista, vertailin jonotusaikoja ja vaatimuksia mitä eri maat asettavat adoptoiville pariskunnille. Filippiinit ovat ainakin poissuljettu vaihtoehto, koska he vaativat hakemukseen papin lausunnon, ja papin on tunnettava pariskunta vähintään viiden vuoden ajalta. Kiina ei myöskään tulisi kysymykseen, koska molempien pitäisi olla yli kolmekymppisiä.

Huomasin että Adoptiovälitystoimistot järjestävät infotilaisuuksia, ja että tammikuussa on infotilaisuus parin kilometrin päässä asuinpaikastamme. Ehdotin miehelleni että menisimmekö ”ihan huvikseen” tilaisuuteen, johon mieheni vastasi -suureksi yllätyksekseni -”joo ihan miten vaan, jos haluat”. Mieheni on yleensä ollut hyvin adoptiovastainen, hän ei suostu uskomaan muuta vaihtoehtoa kuin että meidän hoitomme onnistuu.

Pienen hiljaisuuden jälkeen mieheni jatkoi keskustelua: ”Mistä maasta haluaisit jos pitäis valita?”. Pohdimme asiaa yhdessä, mutta koska emme tiedä adoptiosta sen enempää, rupesimme heti miettimään kansallisuuksia ja lasten ulkonäköä (toki loppupeleissä moni muukin vaikuttaa asiaan, esim. jonotuslistat eri maissa). Meillä ei ole kummallakaan sen kummempaa suhdetta Afrikkaan, emme ole olleet siellä edes lomalla. Vaikka pienet tummat kikkarapäiset tytöt on niiiin söpöjä

Meillä on useita tuttavia jotka ovat adoptoitu Etelä-Koreasta, ja olemme niin tottuneet heihin ettemme edes ajattele että he ovat erinäköisiä. Ehkäpä se voisi olla sellainen! Yksi parhaista ystävistäni on adoptoitu juuri sieltä ja hän on hyvin avoin asiasta, ja jopa vitsailee siitä paljon, joten täytyy kysellä häneltä enemmän. Tai ehkä jutella hänen vanhempiensa kanssa.

No, mentiin taas asioissa ihan liian pitkälle, koska emme ole vielä oikeasti valmiita sanomaan hyvästit piikkien ja hormonien hurjalle maailmalle. Ja meillä on vielä moni muu niksikin kokeilematta (kuten hoidot yksityisellä tai luovutun sperman käyttö). Mutta on ne pienenpienett aasialaisvauvat vaan niiiin söpöjä!