Panokset korkealla

Ensinnäkin -kiitoksia kaikille tähän asti tulleista kommenteista! Niitä on mukavaa ja palkitsevaa lukea. Erityisesti Mmintulla oli mielenkiinoinen kysymys kommentissa -miltä tuntuu nyt kuin on pian taas mahdollisuus tulla raskaaksi?

Ensimmäisenä tulee mieleen seuraavanlaisia tunteita: jännittää ja pelottaa. Kun ei ole ollut mahdollisuuksia luomuna (miljoonalla epämuodostuneella siittiöllä ei menkat ole mikään yllätys vaikka aina vähän petynkin niiden tullessa), mutta nyt on vihdoin mahdollisuus ihan oven takana. Oikeasti realistinen mahdollisuus saada oma vauva. Pelkkä ajatuskin saa Janice-maisen reaktion: ”Oh.  My. GOOD!” (Frendien ystävät tietävät mitä tarkoitan).

Mahdollisuudesta johtuen odotuksetkin ovat korkeammalla, vaikken haluaisi niin. Olen huomannut itsestäni että mitä enemmän uskon, sitä korkeammalta tipun jos joudun pettymään. Mieheni ei tosin tätä teoriaa usko -hän uskoo onnistumiseen täysillä ja on sitä mieltä että tippuu ihan yhtä korkealta, uskoi onnistumiseen tai ei. Minä en vain uskalla, pelottaa. Pelottaa oikeasti että miten psyykkeeni kestää vastoinkäymiset, kun nämä pettymiset on jo tähänkin mennessä ollut vaikeasti nieltävissä. Kun tämä kulunut vuosi on jo ollut yhtä vuoristorataa -miten selviäisin vielä hurjemmasta kyydistä?

On tosiaan sellainen olo että henkiset panokset ovat korkealla. Minulle on ikäni puolesta jaettu ihan kohtuulliset kortit, mutta odotan jännittyneenä ja hengitystä pidättäen River-korttia.

 

Viikko vielä

Tasan viikon päästä meillä on aika lääkärille, ja silloin alkaa virallisesti Synarelan sniffailu ja Haikaranpelättimen Vaihdevuodet. Mitenköhän reagoin niihin hormoneihin? Alkaakohan tästä nyt vuosikausia kestävä vuoristorata lapsettomuushoitojen maailmassa?

Toisellakin elämänalueella tapahtuu vihdoin jotain -olen menossa huomenna työhaastatteluun. Olen pitänyt uraani (ja muutenkin elämääni) Stand By-tilassa, koska olen ajatellut että nyt ei vaan voi hakea uutta työtä vaikka vanha puuduttaa. Ajattelin että jos nyt tulisinkin raskaaksi tai jos nyt joutuisinkin hoitoihin, tai jos ne hoidot nyt alkais pian. Mutku ja Sitku. Mutta pitkien pohdintojen jälkeen laitoin viime viikolla työhakemuksia eri firmoihin, ja pääsinpä ainakin haastatteluun. Nytku.

Jos nyt vaikka jompikumpi tärppäisi pian -vauva tai kiinnostava työ!

Nyt se alkaa, vihdoin.

Kp1. Ilmoittauduin varttia ennen ”deadlinea” hoitoon klinikan puhelinvastaajaan. Odotin paniikissa tunnin, jonka jälkeen hoitsu soitti ja kertoi että minulle on paikka tässä kierrossa, ja sovimme ajan 3 viikon päähän. Hän kysyi minulta haluanko Synarela-nenäsuihkeen vai piikityksen, ja valitsin nenäsuihkeen kun en ole mikään piikitysten ystävä (verikokeetkin hirvittää).

Tästä se onni nyt kääntyy, toivottavasti! Ei kun taisteluun!!! Huaa!

Plan Z

En osaa elää päivä kerrallaan, ja ”katsoa mitä tapahtuu”. Olen jonkunsortin turvallisuusfriikki, ja minulle on tärkeää olla Plan B. Ja miellellään Plan C, D, E ja F. Mieheni on taas optimisti, ja on sitä mieltä että Plan B:tä miettiminen on Plan A:n epäonnistumisen mahdollisuuden myöntämistä. Hän ei halua keskustella adoptioista tai muista vaihtoehdoista, koska on varma että ensimmäinen hoitomme onnistuu.

Alkuperäinen Plan A oli siis luomuraskaus, mutta se ei nyt kuitenkaan toiveista huolimatta toteutunut. Miehen erittäin huonon spermanlaadun takia jouduimme hylkäämään myös alkuperäiset Plan B:t ja C:t kokeilla clomeja tai inseminaatiota. Jouduin tekemään uuden strategian, ja se näyttää tältä:

Plan A: julkiset tuoresiirrot ja pakkasalkioiden siirrot. Julkinen ”tarjoaa” 3 ICSI:ä, ja käytämme kiitollisina kaikki vaihtoehdot.

Plan B: yksityisellä sama rumba, jos julkisen tulokset antavat jotain toivoa (esim. kemiallinen raskaus, tai ainakin että alkiot ovat jakautuneet)

Plan C: luovutettu sperma. Mies ei ole vielä sinut tämän vaihtoehdon kanssa, mutta itse haluaisin mielelläni kokeilla sitä ennen adoptiota. Haluan niiiiiiiin paljon kokea raskauden ja synnytyksen.

Plan C: Muut luovutetut ”tavarat”. En tiedä onko munasoluni kunnossa. Jos ei, niin ulkomailla löytyy keinot siihenkin. Esim luovutettuja embryoita saa ostaa ulkomailla, vaikka se täällä Tanskassa (ja Suomessakin) on laitonta. En ole ihan varma tästä vaihtoehdosta, onko se eettisesti oikein, mutta harkitsen sitä.

Plan D: jos biologinen raskaus ei millään onnistu TAI voimat tai motivaatio loppuu kesken A-, B- tai C-prosessin, haluamme adoptoida. En suostu hyväksymään vaihtoehtoa että meistä ei tulisi perhettä.

Olisi kiva kuulla muiden pohdintoja eri vaihtoehdoista, minkälaiset pläänit muilla lapsettomilla on?

 

Aika on niin julma, se matelee…

..Juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa.

Äh, vielä ensi viikkoon pitäisi odottaa. Nyt on vasta kp 24/28-30, ja sinä päivänä kun kuukautiset alkaa voin taas yrittää ilmoittautua hoitoon. Toivottavasti tällä kerralla onnistaa. Saimme tietään tammikuussa että ICSI on ainoa vaihtoehto, ja siitä asti olen odottanut että pääsisin alkuun. Viime kuukautiset oli ensimmäinen kerta jolloin sain yrittää ilmoittautua, mutta silloin ei ollut tilaa. Nyt on pakko!!!! Ajatukset pyörii koko ajan hoidoissa.

Piikit, suihkeet, hormonit, just hit me with it already!!!

….