Haikaranpelätin

28 syyskuun, 2008

pp10 -nega

Filed under: Ensimmäinen ICSI,Pettymys — haikaranpelatin @ 9:21 am

10 päivää siirrosta (alkiot oli siirrossa 2 pvän ikäisiä): nega. Höh. Pöh. Hmph.

Toivotaan että se vielä muuttuisi plussaksi lähipäivinä, mutta ei ole yhtään raskaana oleva olo. Ihan samanlainen olo kun jokaikinen viikko ennen kuukautisia. Olisin niin halunnut herättää mieheni kertomalla ”susta tulee isä” ja antamalla pienen paketin, jota olen jemmaillut vuosikaupalla. Paketissa on pieni body jossa lukee ”jeg elsker far”.

Ei tunnu oikeastaan miltään, luulin että olisin ruvennut itkemään. Mutta tulos ei ole vielä lopullinen, ehkä se vielä muuttuu. En vaan jaksa uskoa siihen juuri nyt.

25 syyskuun, 2008

Piinaviikkojen puolessavälissä

Filed under: Ensimmäinen ICSI — haikaranpelatin @ 6:56 pm
Tänään on tasan viikko siitä kun pieni nelisoluinen siirrettiin mukaan kyytiin, ja tasan viikko siihen kun menen verikokeeseen. Kulunut viikko on ollut elämäni hitain, ja ajanjuoksu tuntuu hidastuvan päivä päivältä. Pelko ja huoli negatiivisesta tuloksesta kummittelee mielessäni jatkuvasti. Aamulla herätessäni väsyneenä uuteen päivään, päivällä kokouksessa istuessani, ja illalla yrittäessäni saada unen päästä kiinni. Hoito ei ole vielä hiipinyt uniini, mutta nukun levottomasti kääntyillen ja vääntyillen.

Sen sijaan näen usein unta jossa olen äiti. Aina en tiedä olenko täysin syvässä unessa vai ainoastaan haaveillen puolihereillä, mutta minun on helppo eläytyä äidin rooliin. Minulla on niin suuri tarve antaa rakkautta, pitää huolta ja suojella. Ohjeistaa, kasvattaa, lohduttaa, rakastaa, olla lähellä. Kaikki nämä tunteet ja tarpeet paisuvat paisumistaan, että sydän on ihan pakahtumassa. Mutta samalla aikaa on sydämessä kuitenkin vauvan kokoinen kolo. Aika turhauttava tilanne.

Minun pitäisi olla kiitollinen ja onnellinen tästä toivonsirpaleesta. Meillähän on vihdoin mahdollisuus, mehän olemme vihdoin päässeet aloittamaan hoidot. Mutta kiitollisuus ja toivo jää alakantaan, kun turhautuneisuus ja pelko saavat vallan. Miten selviän mahdollisesta negatiivisesta tuloksesta? Tiedän että minulla löytyy maailman ihanin aviomies ja rakkaat tukijoukot, mutta miten saan käsiteltyä asian pääni sisällä? Itkenkö kaikki kyyneleet kunnes niitä ei enää riitä? Vai purenko hammasta ja hukuttaudun arkisiin menoihin? Äh, ei varmaan pitäisi miettiä niin pitkälle vaan keskittyä selviytymään tästä päivästä.

 

21 syyskuun, 2008

Mitä lääkärisi ei (välttämättä) kertonut IVF:stä…

Filed under: Ensimmäinen ICSI,Yleistä lapsettomuudesta — haikaranpelatin @ 12:25 pm

Olen odottanut tähän koeputkihedelmöitykseen pääsyä siitä asti, kun saimme ensimmäiset tulokset mieheni erittäin huonosta spermanlaadusta. Siitä on noin kymmenen kuukautta, joten minulla on ollut hyvää aikaa valmistautua toimenpiteeseen sekä henkisesti että fyysisesti. Olen lukenut lapsettomuutta käsittelevää kirjallisuutta ja keskustellut netissä muiden IVF:n kokeneiden kanssa. Mutta siltikin olen oppinut kuluneen kuukauden aikana jotain uutta.

1. Punktio (munasolujen keräys) ei olekaan se hirvein vaihe IVF:ssä, vaan turhauttava odotus viimeisen kahden viikon aikana. En voi mitenkään tietää onko nelisoluinen alkioni jatkanut jakautumista, enkä voi tehdä mitään auttaakseni asiaa. En voi tehdä muuta kuin odottaa elämäni pisimmät kaksi viikkoa turhautuneena ja peloissani.

2. Suurimmalla osasta IVF:n kokeneista tärppää toisella kerralla (klinikallani tarvitaan keskimäärin 2,2 IVF:ää positiiviseen tulokseen).

3. Punktio ei ole läheskään niin hirveätä kuin voisi kuvitella. Kyllä, se sattuu, mutta kipuihin saa lääkettä. Itse pyysin toimenpiteen aikana kolme kertaa lisää morfiinia, ja se helpotti kipuihin. Kipu ei ole jatkuvaa sen 10-20 minuutin ajan, eniten minua sattui silloin kun lääkäri puhkaisi aina uuden munarakkulan. Tätä kipua pystyisi vertaamaan vaikka normaalia kovempiin kuukautiskipuihin.

4. En saanutkaan odottamaani euforista trippiä morfiinista, höh. Siitä tuli ainoastaan vetelä ja sumuinen olo.

5. Hormonien piikitys ei ollutkaan niin hirveää kuin luulin. Pelkään normaalisti verikokeita ja rokotuksia, mutta Gonal-F:n piikitys mahamakkaraan sujui yllättävän helposti. Neula on todella ohut, ja se sattuu hyttysen piston verran.

6. Siirron jälkeiset progesteroni-tabletit jotka laitetaan emättimeen ovat ällöttäviä. Kulje nyt sitten kaksi viikkoa tuntien kuin joku olisi iskenyt ruokalusikallisen vaniljakiisseliä alushousuihisi! Mutta tabletit voi sentään laittaa helposti ja huomaamattomasti vessassa käynnin yhteydessä.

7. Hormonihoidon sivuoireet ovat todella yksilöllisiä. Moni saa päänsärkyä ja raivokohtauksia, itse olen väsynyt ja vatsani on turvonnut (ehkä lihonutkin). Pinna on ollut ehkä normaalia kireämmällä, mutta en ole toistaiseksi saanut mitään out-of-the-body-experiences jossa huomaisin raivoavani jollekin aivan turhasta.

Olisi kiva kuulla miten muut IVF:n/ICSI:n kokeneet ovat yllättyneet!

18 syyskuun, 2008

Nelisoluinen kyytiläinen mukana

Filed under: Ensimmäinen ICSI — haikaranpelatin @ 3:24 pm

Heti aamulla herättyäni rupesin vääntelehtimään hermostuneena sängyssä, ajatukset pyörivät edelleenkin siellä klinikan lämpökaapissa. Varttia vaille yhdeksän soitimme sitten miehen kanssa yhdessä laboratorioon, ja siellä oli hieman huonompia uutisia kuin olimme toivoneet -kolmestatoista munasolustani oli ainoastaan kolme hedelmöittynyt, ja kaksi niistä oli lähtenyt jakautumaan. Yksi nelisoluinen ja yksi kolmesoluinen.

Ennen alkion siirtoa on hyvä olla käymättä pissalla, koska täydellä rakolla on ilmeisesti helpompi skannata kohtua. Klinikalla oli ruuhkaa, joten jouduin odottamaan aivan rakko räjähdyspisteessä kolme varttia. Mies polki jalkaansa hermostuneena lattiaan ja höpötteli aivan turhanpäiväisiä (kuten suunnitelmistaan ostaa saksofoni??), ja en pystynyt ajattelemaan muuta kuin pissahätäpissahätäpissahätä. Olin helpottunut kun tuttu hoitaja sanoi vihdoin nimeni.

Minulle siirrettiin toinen alkioista, se nelisoluinen (koska olen niin nuori niin eivät suostuneet siirtämään molempia, höh). Siirto meni ihan helposti ja nopeasti. Ensimmäinen ”keppi” oli liian pehmeä joten lääkäri ei saanut sitä kohtuuni sisään, jonka jälkeen instrumentti vaihdettiin tönkömpään asettimeen. Pieni nippaus alapäässä, jonka jälkeen lääkäri sanoi ”nyt se on siellä, onnea matkaan”. Rupesin vollottamaan kaiken sen jännityksen jälkeen -edelleen jalat levällään tuolissa istuen, ja mieheni paijaili ja suukotteli minua lohduttaen. Kolmesoluinen laitettiin 196:een miinusasteeseen odottamaan myöhempää tarvetta.

Kysyimme vielä siirretyn siirretyn solun laadusta, ja kuulemma se on ”ihan hyvä”. Ei nyt ihan topalkiokaan, mutta ihan ”perusookoo”. Neljä solua on optimaalinen määrä alkiolle 2 päivää hedelmöittymisen jälkeen, mutta solut olivat aika erikokoisia ja hieman röpelöisiä. Mutta nyt ei auta muu kuin odottaa seuraavat 2 viikkoa -veikkaanpa että että näistä viikoista tulee elämäni pisimmät!

17 syyskuun, 2008

Hermoja ja voimia, kiitos!

Filed under: Ensimmäinen ICSI — haikaranpelatin @ 3:48 pm

Ei auta muuta kuin odotella, ja saada päivä kulumaan jollain tavalla. Yritän surffailla netissä, katsoa televisiota, lukea lehtiä, kävellä edestakaisin (alavatsaa pidellen koska siihen sattuu vieläkin kävellessä) hermostuneena kotona, mutta mikään mitä teen ei auta minun pienenpieniä solujani. En voi mitenkään vaikuttaa siihen miten alkiomme voivat neljän kilometrin päässä sairaalan lämpökaapissa.  Minulla ei ole hajuakaan onko munasoluni hedelmöittynyt, minkälaatuisen (tupla) pläjäyksen mieheni toimitti eilen, tai onko joku alkiosta lähtenyt jakautumaan. On turhautunut, neuvoton ja levoton olo.

Minun pitäisi rentoutua, koska stressi ei tee hyvää keskellä hoitoa, ja alapääni on vieläkin turta eilisestä ronkkimisesta. Mutta miten ihmeessä sitä voi rentoutua, kun joka ikinen sekunti ajattelen pieniä alkioitani siellä lämpökaapissa?

En edes pysty ajattelemaan miten hidasta kidutusta seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan, jos pääsemme alkionsiirtoon huomenna. Ei, en ajattele sitä tänään. Ajattelen huomista puhelinsoittoa laboratorioon, ja toivon ja rukoilen että siellä olisi minulle ainakin yksi vauvanalku valmiina siirtoa varten.

Hyvä herra haikara tai taivaan enkeli (or whoever in charge) -pliiiis!!

16 syyskuun, 2008

Au, au, ja vielä kerran au!

Filed under: Ensimmäinen ICSI — haikaranpelatin @ 5:07 pm

No niin, nyt on sitten munasolut kerätty talteen, ja ylpeäna voin imoittaa tuloksen -13 munista saatiin ronkittua tästä palkintokanasta!! Munarakkuloita tyhjennettiin yhteensä 17, mutta neljässä ei ollut munasolua (tai sitä ei saatu jostain syystä talteen), mutta loput kolmetoista olivat tuhtia tavaraa.

Päivä alkoi kun herätyskello soi kukonlaulun aikaan, ja kukkoni oli siis tarkoitus tehdä oma panoksensa päivää varten. Kukolla kesti normaalia kauemmin, ja ihmettelin että onkohan kukolle tullut suorituspaineita, ja rupesin jo hermostumaan että pitääkö sitä kipaista kioskille hakemaan pornolehtiä avuksi tähän tärkeään suoritukseen. No, vihdoin kukkoni tuli purkkinsa kanssa luokseni, ja ilmoitti että oli tehnyt sen KAKSI kertaa! Voi jösses… olisi nyt edes kysynyt ennen purkitusta, tuskin sillä jälkimmäisellä litkulla tekee edes mitään!

Saavuttuamme Rigshospitaletiin pääsimme ensin sairaanhoitajan juttusille. Käsivarteeni piti laittaa kanyyli morfiinia varten, mutta hoitaja ei millään meinannut löytää verisuonta, ja piikitteli ensin aikansa ennen kuin osui oikeaan paikkaan. Lähdettyämme huoneesta hoitaja totesi että täytyy siirtää nämä kaikki veriset vanutupot ja paperit pois pöydältä ettei muut potilaat säikähdä!

Tämän jälkeen sain pari särkylääkettä ja rauhottavan pillerin. Ehdimme hengailla reilun puoli tuntia ennen kuin vihdoin oli punktion vuoro. Tuttu juttu -housut pois ja tuolille jalat levällään. Tällä kertaa sain tosin levitellä jalkoväliäni puolelle osastoa (6 lääkäriä/sairaanhoitajaa huoneessa) yhden ultraajan sijaan. Ensin annettiin paikallispuudutus, joka nippasi hieman, ja sen jälkeen alkoi munien talteen otto.

Sain seurata tapahtumaa vieressäni olevasta ruudusta, ja olin niin jännittynyt että hoitaja joutui lisäämään morfiinia kolmeen kertaan ja muistuttamaan että pitää hengittää. En niinkään jännittänyt kipua, vaan sitä kuinka monta munasolua saataisiin talteen. Oikeat munasarjat olivat hieman piilossa, joten jouduttiin kutsumaan ylimääräinen lääkäri huoneeseen painelemaan vatsaani. Sain siinä pienoiset naurutkin kun lääkäri sanoi ettei tunne munasarjojani vatsani päältä koska vatsalihakseni olivat niin terhakkaat ja paksut! Heh, olisi suoraan sanonut että ei tämän jenkkakahvan alta mitään tunne… Positiivisin muisto punktiosta oli kuitenkin äidillisesti hymyilevä hoitaja joka silitti kättäni koko punktion ajan, ja lisäili morfiinia käsivarteeni aina kun inahdin vähän enemmän kivusta. Mieheni oli valitettavasti aika statisti koko toimenpiteen aikana, koska hän istui vasemmalla puolella sänkyä, ja katseeni oli liimautunut oikealla puolella olevaan ruutuun josta pystyin seuraamaan toimenpidettä.

Parin kymmenen minuutin ronkkimisen jälkeen (uh, se piikki jolla ronkittiin oli silmissäni ainakin puolimetrinen, tai siltä ainakin tuntui) sain laittaa housut jalkaan ja lepäillä toisessa huoneessa. Kaiken tämän douppauksen jälkeen oli hieman hutera olo, ja minua jouduttiin taluttamaan kun en meinannut pysyä pystyssä.

Lopuksi otimme taksin kotiin, ja makailen nyt sohvalla miehen passattavana! Alavatsa on edelleen todella kipeä -käveleminen, kääntyminen ja varsinkin ulostaminen (anteeksi yksityiskohtaisuus!)sattuu aika lailla, mutta saan onneksi ottaa lisää särkylääkettä. Olen kuitenkin ylpeä päivän saaliista, ja odotan jännityksestä tönkkönä ylihuomisen uutisia.  Ei muuta kun peukut pystyyn että mahdollisimman moni munasolu hedelmöittyy hyvälaatuiseksi alkioksi, ja että kahden päivän päästä minulla olisi pieni vauvanalku mukana kyydissä!

15 syyskuun, 2008

Ei vielä…

Filed under: Ensimmäinen ICSI — haikaranpelatin @ 9:45 am

Tänään ei vielä kerätäkään munia talteen, vaan huomenna.  Olin perjantaina ultrassa, jossa klinikan johtava lääkäri totesi munien olevan vielä hieman raakileita tälle päivälle. Follikkelien koissa oli aika suuria eroja -ruppanista 10-millisistä komeisiin 17-millisiin, joten hänen oli vaikea arvioida kuinka monta munaa olisi kypsiä keräyspäivänä, mutta hän veikkasi että hyvällä tuurilla jopa 12-14. Ei tässä auta muu kuin odottaa huomista.

Otin eilen Ovitrelle-piikin, jonka tarkoituksena on pitää munista kiinni huomiseen asti. Ovitrellessa on hcg-hormonia (raskaushormonia), en tiedä miksi se juuri pitää munista kiinni, mutta jotenkin se vaan toimii. Eli veressäni on tällä hetkellä raskaushormonia!!! Jos tekisin testin nyt se olisi varmasti positiivinen!!! En nyt lähde kuitenkaan kiusaamaan itseäni ja tuhlaamaan kalliita raskaustestejä, täytyy vain luottaa siihen että näen ne kaksi kuuluisaa viivaa ihan huijaamattakin.

Olen koko viikon lomalla hoitoa varten (virallisesti ”Suomessa”, kuten kerroin työpaikalla), ja viikon ohjelmaan ei punktion ja alkionsiirron lisäksi kuulu muuta kuin Sinkkuelämää-maratoni sohvalla maaten, ja hieman siivousta. Eli lähdenpä tästä aamupalalle ystävieni Carrien ja Samanthan seurassa!

10 syyskuun, 2008

Kooot kot kot kooot!

Filed under: Ensimmäinen ICSI — haikaranpelatin @ 3:50 pm

Terveiset vaan ultrasta, siellä oli seitsemän follikkelia kasvamassa. Oikealla puolella viisi, joita lääkäri kehui kovin, mutta vasemmalla puolella vain kaksi sopivan kokoista -loput vasemman puolen follikkelit olivat pieniä raakileita, mutta saattaa niistä vielä joku kypsyä enemmän. Lääkärin arvion mukaan munia päästään keräämään maanantaina, ja ”kukkoni” on ottanut koko päivän vapaaksi. Itse olen ottanut koko ensi viikon lomaa, jotta ehdin rentoutua ja katsoa kaikki Sinkkuelämät alusta loppuun -toivottavasti hautoen yhtä laadukasta alkiota.

Kerroin tänään pomolleni tästä meidän projektista. Olin kehityskeskustelussa, jossa pomoni huomasi motivaationi tippuneen jonkun verran viime vuodesta… Hmmmmm… En tiedä oliko tämä kertominen oikea veto, mutta hän lupasi pitää asian meidän välisenä. Hän sanoi jopa että jos hormonit saa kiukunpuuskia aikaan, ja mieheni on liian kovilla, saan lyödä häntä!! Yllättävän mukava vastaanotto viiskymppiseltä, kuivalta ja harmaahiuksiselta mieheltä.

Nyt on toiveikas ja positiivinen olo, pitkästä aikaa. Ajatelkaa, ensi viikolla saatan olla jo ehkä pikkusen raskaana!!! En edes halua ajatella vielä piiiiiitkiä piinaviikkoja ennen kuin saamme tulokset tästä hoidosta. Tässä munimisessa ja kotkotuksessa on ihan tarpeeksi tekemistä tälle viikolle.

t. Haikaranpelätin

ps. suuri kiitos Sofialle ihanasta tunnustuksesta hänen blogissaan!!! Siitä tuli aivan mahdottoman ihana mieli 🙂

8 syyskuun, 2008

Säikähdys

Filed under: Ensimmäinen ICSI — haikaranpelatin @ 9:21 am

Säikähdin eilen illalla pahemman kerran. Luulin, että koko tämä hoito jouduttaisiin keskeyttämään.  N. 2 tuntia Gonal F-piikin jälkeen rupesi tuntumaan (ja tuntuu ihan pikkusen vieläkin) että on vähän hankalampi hengittää kuin normaalisti, ihan kuin keuhkoni olisi ”vuorattu” tai että hengitystiet ois kapeammat. Luulin että se ois se hyperstimulaatio, mutta sehän tulee vasta sit kun Hcg-piikki on annettu, mikäli olen oikein ymmärtänyt.

Kohtaus oli todennäköisesti ihan stressistä johtuvaa, mulla on joskus kauan sitten ollu saman tyyppistä… Mutta jos tänään illalla tulee sama olo, niin painutaan samantien sairaalaan. En vaan HALUA keskeyttää hoitoa! Mies raukka heräsi monta kertaa yössä aina vaan tarkistamaan että hengittääkö Haikaranpelätin.

Mutta nyt siis parempi fiilis, ja ollaan skarppina että jos illalla alkaa taas sama ”ahdistus”, niin saman tien lekurille. Onko kellään blogin lukijoista ollut tällaisia oireita tai kuullut vastaavasta?

4 syyskuun, 2008

Haistakaa huilu, munasarjat!

Filed under: Ensimmäinen ICSI — haikaranpelatin @ 7:42 pm

No, nyt on sitten piikitelty ensimmäisen kerran klinikalla. Piikitys oli yllättävän helppoa, pistin itseäni ”jenkkakahvaan” sairaanhoitajan neuvoessa, ja tuntuu siltä että osaan hoitaan homman itsekin vaikka pelkään piikkejä normaalisti. Aluksi vaan en meinannut millään uskaltaa, sairaanhoitaja sanoi moneen kertaan ”en to tre NU!!!” ja en vaan uskaltanut… ja oven takana tietysti jonoa! Mutta lopulta sain pistettyä, ja ei sattunut paljoakaan. Eli nyt sniffaan kaksi suihkausta Synarelaa päivittäin (aiemmin kolme) ja yksi piikki Gonal F:ää jenkkakahvaan kerran illassa.

Siinä oli ne hyvät uutiset. Sitten ne huonot…

Minulla todettiin PCO (polykystiset munasarjat)!!! Ei onneksi mitenkään vaikeimmasta päästä, koska mullahan on kuitenkin säännöllinen kierto. Mutta selvää helmimäistä muodostumaa näkyi, näin sen itse ultrassakin. Eli sen takia Gonal F:n annostusta muutettiin suunnitellusta päivittäisestä 150 annoksesta 112,5 yksikköön, kun PCO-laiset reagoivat herkemmin noihin stimuloiviin lääkkeisiin. Mun eka gynehän sanoi sillon tammikuussa että toisella puolella ois lievää PCO:ta, mut sit taas viime kerralla ei sanottu mitään. Ei se nyt maailmanloppu ole, kun kerran lieväkin on, mutta surullinen fiilis siitä tuli joka tapauksessa. Rupesin itkemään, ja mentiin miehen kanssa McDonaldsiin hieman ”lohdutukseksi”. Pöh, pöh ja pöh.

Seuraava sivu »

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.