Haikaranpelätin

30 marraskuun, 2008

pp 12 -nega

Filed under: Ensimmäinen PAS,Pettymys — haikaranpelatin @ 5:38 pm

Voihan paska. En meinannut nukkua koko yönä -pyörin levottomasti sängyssä jännittäen aamun raskaustestiä. Testasin aamukahdeksalta puhtaan negan. Ei viivan viivaa, vaikka kuinka kirkkaassa valossa tihrustaa.

Mieheni vanhemmat ovat olleet kylässä koko viikonlopun. Anoppini kysyi aamulla olenko nukkunut hyvin, ja purskahdin vain itkuun. Sitten halittiin ja itkettiin koko perhe -onneksi minulla on niin ihanat appivanhemmat.

En ole vielä ruvennut vuotamaan, mutta en jaksa uskoa siihen ihanaan joululahjaan enää. Alkio oli siirrossa kolmen päivän ikäinen, eli olisi tänään 15 päivän ikäinen, ja eiköhän silloin jo pitäisi edes jonkinlainen haamuviiva näkyä jos olisi näkyäkseen.

Ei edes itketä, on vain ihan tyhjä ja turtunut olo.

28 marraskuun, 2008

pp 10

Filed under: Ensimmäinen PAS — haikaranpelatin @ 9:41 am

Tänään on 10 päivää alkion siirrosta. Edellisellä kerralla rupesin vuotamaan kymmenennen päivän iltana, joten olen aika paniikissa. Luulin että olisin voinut olla tämän pariviikkoisen hautomisen ”coolimmin”, mutta mitä pidemmälle pääsen, sitä enemmän pelkään ja panikoin.  

Ajattelin testata sunnuntaina, pp12, joka on 14 päivää ovulaatiosta. Haluan varautua mahdolliseen negatiiviseen testiin etukäteen, koska minulla on tiistaina (pp 14 jolloin minulla on verikoe) rankka työpäivä jonka aikana ei ole aikaa ruveta tihrustelemaan töissä.

Ei edelleenkään raskaana oleva olo. Ei yhtään kipeät rinnat, ei vaikka kuinka puristelisi 🙂 Tosin eilen oli mielestäni hetken öklöttävä olo, mutta se taisi johtua siitä että luin lehteä junassa selkä menosuuntaan päin ahmien suurta lohdutussuklaapatukkaa.

25 marraskuun, 2008

Lapsettoman kieroa ajatuksenkulkua

Filed under: Ensimmäinen PAS,Lapsettomuus ja ihmissuhteet — haikaranpelatin @ 9:54 pm

Suunnittelemme paraikaa joulun viettoa. Meidän on tarkoitus mennä mieheni kanssa appivanhempieni luokse jouluksi. Olen mielestäni jouluihminen -nautin lahjojen paketoimisesta, jouluvalojen ripustamisesta ikkunaan (näyttävät ehkä naapureiden mielestä pornovaloilta mutta näyttäköot) sekä joululauluista. Meillä on suunnitelmissa anopin ihanat ruoat ja yli viikon rentoutuminen, ja olen odottanut joulua jo kesälomasta asti.

Mieheni veljen tyttöystävä on raskaana, ja ajatus suuren mahan tuijottamisesta joulun aikana on ahdistanut minua jo pari kuukautta. En ole edes nähnyt tätä odottavaa äitiä sen jälkeen kun kertoivat raskaudestaan, mutta ollaan juteltu muutaman kerran puhelimessa. Puhelinkeskustelut menevät yleesä niin, että hän kyselee hieman vaivautuneena meidän kuulumisia, joihin kerron yhtä sun toista töistä, jonka jälkeen koen velvollisuudekseni kysyä hänen vointiaan ja kuulumisia. Ja joka kerran hän valittaa väsymystä ja selkäsärkyä, jonka aikana rullaan silmiäni (sellainen ”just joo”-ilme päällä), ja mietin kuinka kohteliasta on kuunnella ennen kuin saa vaihtaa puheenaihetta.

Kaikista kauheinta on että miehen veljen tyttöystävä on oikeasti mukava tyyppi, hänessä ei ole muuta vikaa kuin että hän on raskaana (ja valittaa raskaudesta). Minulla on tästä huono omatunto, ja minulla on myöskin ollut huono omatunto että olen toivonut että miehen veli tyttöystävineen keksisivät jotain muuta ajanvietettä joulun ajaksi.

No, asiaan tuli kuitenkin helpottava käänne, koska he ilmeisesti ovat keksineet muuta tekemistä jouluksi. Mies oli asiasta pahoillaan, ja minä helpottunut. Ja sitten nahisteltiin… Mieheni mielestä minulla on oikeus olla surullinen ja katkera, mutta tämä hulluus ei saisi mennä niin pitkälle että en haluaisi tavata raskaana olevia sukulaisia tai ystäviä.

Mieheni on ihan oikeassa, mutta olen silti helpottunut, että saan viettää joulun ilman silmilleni hyppivää pallomahaa. Taidan olla aika hirveä ihminen, mutta kai se on vaan itsepuolustusta.

 

ps. nyt on kulunut viikko pakkasalkion siirrosta. Ei ole yhtään raskaana oleva olo. Ei pahoinvointia, ei nippailua, ei kipeitä rintoja. Ei paljonkaan toivoa.

21 marraskuun, 2008

Piinailua

Filed under: Ensimmäinen PAS — haikaranpelatin @ 3:42 pm

Piinaviikot, tosiaan.

Ei ole vasta kuin kolme päivää alkion siirrosta, vaikka tuntuu että olisin odottanut jo ikuisuuden.  Ei ole yhtään raskaana oleva olo, ihan samanlainen kuin yleensäkin. Toisaalta eihän tässä vaiheessa pitäisi ollakaan vielä mitään oireita.

Mieheni on niin liikuttava, hän juttelee joka ilta vatsalleni. Parina ensimmäisenä iltana mies kuiskutteli jotain, ja kun kysyin että mitä siellä höpistään, mies virnuili ja sanoi ”ei mitään, se on meidän kahden välinen salaisuus”.  Eilen kysyin uudestaan että mistäs nyt juteltiin, niin mies kertoi silmät kostuneena: ”Sanoin että pidä kiinni pikku kulta, isä rakastaa sinua”.

En uskalla itse ajatella että saattaisin olla raskaana. En uskalla ajatella että sisälläni on pieni alkio, pieni vauvan alku. Minun on helpompi ajatella että sisälleni on laitettu joitain soluja, ja puolentoista viikon päästä tiedän olenko raskaana. Tuskin olen. En uskalla ruveta paijaamaan vatsaani ja haaveilemaan liikoja. Mitä enemmän haaveilen, sitä korkeammalta tipun kun petyn taas.

Onneksi on jotain kivaa odotettavaa! Mieheni osti meille 5-vuotispäivän kunniaksi lahjakortin kylpylähotelliin, jonne menemme yöksi huomenna. Pieni hemmottelu tulee todella tarpeeseen!

18 marraskuun, 2008

Nelisoluinen kyydissä

Filed under: Ensimmäinen PAS — haikaranpelatin @ 5:56 pm

Kävimme siis tänään klinikalla mieheni kanssa laittamassa pienen pakkasalkiomme mukaan kyytiin.  Mieheni oli tyypilliseen tapaansa 3 minuuttia myöhässä eilisillan saarnasta (”lähdet sit tuntia aiemmin töistä… sä myöhästyt kumminkin”) huolimatta. Mutta olin niin jännittynyt etten tajunnut edes mököttää siitä klinikan käytävällä odottaessa.

Parinkymmenen minuutin odotuksen jälkeen (jonka aikana mies jupisi että ihan turhaan piti hirveää kiirettä ja parkkeerata laittomasti kun kerran aikataulut ovat jäljessä) hymyilevä sairaanhoitaja sanoi nimeni ja menimme huoneeseen kuuntelemaan miten alkiomme on selviytynyt. Kolmisoluinen alkio oli muuttunut yön aikana nelisoluiseksi. Kysyin laborantilta, oliko se hyvä vai huono juttu, johon laborantti vastasi että ”oltaisi kyllä toivottu solu tai pari vielä lisää, mutta tärkeintä että tapahtuu edes jotain”.

Tämän jälkeen sain taas kunnian levitellä jalkoväliäni tuolissa, ja ultrauksen aloittuaan lääkäri sanoi ”O OU, kattokaapas mitä täällä on”, johon sairaanhoitaja ja laborantti tulivat pällistelemään. Ehdin saada pienen ajatuksen josko siellä olisi pieni sykkivä sydän, mutta lääkärin kurtistelevat kulmat saivat pian sen ajatuksen pois. Lääkäri katsoi alapäätäni tarkemmin ja sanoi sitten hymyillen ”ai niin, nyt mä muistankin sut” (yleensä noin sanotaan kun katsotaan ihmisiä silmiin, mutta sallittakoon lääkäreille tuollainen huumori). Lääkäri selitti että minulla on U:n mallinen kohdunkaula. Siis täh? Aivan, kierossa oleva kohdunkaula, mikä tarkoittaa että suoralla ohuella kepukalla ei voida pistää alkiota suoraan kohtuun.

Loppujen lopuksi, erilaisia työkaluja kokeillen ja muutaman ylimääräisen hoitsun avustaessa, alkio saatiin vihdoin perille asti. Näin lääkärin ottavani jalkovälistäni ainakin ohuen rautalankaa muistuttavan väkkyrän, joka oli mutkalla, ja pitkät mutta kapeat pihdit! Lääkäri kehui minua siitä kuinka rauhallinen olin koko toimenpiteen ajan, ja outo mutta humoristinen tunnelma piti itkun poissa klinikan hissille asti.

Nyt ei auta muu kuin odotella pari viikkoa. Lääkäri sanoi että saan elää ihan normaalia elämää (urheilla, harrastaa seksiä, olla töissä), mutta yritän ottaa varovasti tulevat viikot. On hyvä syy olla urheilematta, mies tuskin edes rupeaa kinuamaan seksiä kun tietää että haudon alkiota, mutta töistä en pysty luistamaan kuin tämän päivän.

Survivor

Filed under: Ensimmäinen PAS — haikaranpelatin @ 10:33 am

Siis en minä, vaan pieni alkioni. Tai siis ehkä minäkin, pakko kai sitä on olla kun käy tällästä vuoristorataa läpi.

Mutta joka tapauksessa pieni alkioni on selvinnyt sulatuksesta, ja saan sen kyytiin parin tunnin päästä. Tiedän kyllä ettei mahdollisuudet ole kovin kummoiset, mutta onpahan taas toivoa. Edes pikkiriikkisen.

15 marraskuun, 2008

Unelmia

Filed under: Ensimmäinen PAS,Yleistä lapsettomuudesta — haikaranpelatin @ 12:50 am

 

Pienenä haaveilin että minusta tulisi jotain suurta, ehkä kuuluisa näyttelijä tai jonkun suositun bändin laulaja. Olisin miljonääri, naimisissa New Kids on the Blockin Jordanin kanssa, ja meillä olisi jättimäinen omakotitalo jossa olisi oma uima-allas. Minulla olisi vaaleat pitkät hiukset, ja näyttäisin yhtä kauniilta kuin naiset Suosikin juorupalstalla. Olisin jotain ihan erikoista.

 

Olen edelleen sama tyttö joka pyörii levottomasti sängyssä ennen nukkumaan menoa, sama tyttö joka herää aina puoli minuuttia ennen herätyskellon sointia, ja sama tyttö joka voi syödä kolme Bulgarianjogurttia putkeen. Mutta unelmat ovat muuttuneet.

 

Kaikista suurin unelmani on tulla äidiksi, perustaa perhe mieheni kanssa. Jotain ihan tavallista! Välillä pelkään että näenkö äitiyden ruusunpunaisena unelmana, koska haaveilen siitä niin paljon. Mutta toisaalta, tiedän että äitiyden ja sen mukana tulevan vastuun mukana tulee myös huolta. Olen valmis pilaamaan vartaloni, raidoittamaan vatsani arvilla, heittämään hyvästit kymmenen tunnin yöunille ja sunnuntai-iltapäiville, jolloin makaamme miehen kanssa tekemättä mitään. Tervetuloa vaan kakkavaipat, kiukuttelut, jatkuva siivous ja valitus siitä kuinka leluja on joka paikassa. Unelmoin kaikesta siitäkin!

 

Mutta ennen kaikkea unelmoin siitä että voisin vihdoin yllättää mieheni ja läheiseni iloisilla uutisilla. Olen jo suunnitellut moneen kertaan, kuinka kertoisin asioista eri ihmisille. Saattaisin lähettää joulu/pääsiäis/äitienpäivä-kortin, jossa ultrakuvassa oleva pikkuinen lähettää terveiset tuleville isovanhemmilleen. Kuiskaisin miehen veljenpojalle salaisuuden korvaan, että hänelle tulee serkku, ja Haikaranpelättimen masussa on pieni vauvanalku. Ja veljenpoika ei tietenkään voisi pitää salaisuutta, vaan hän huutaisi sen koko suvulle!

 

Unelmoin siitä että saan ottaa itkevän lapseni syliini ja lohduttaa häntä. Puhaltaa haavaan ja pyyhkiä kyyneleet. Siitä että pieni lapseni katsoo minua silmiin ja hymyilee. Siitä että havahdun yöllä kun joku kömpii minun ja mieheni väliin nukkumaan. Siitä kun veisimme lapsemme eläintarhaan ja siitä kun hän nauraisi hassuille apinoille. Unelmoin niistä hassuista lauseista mitä hän päästäisi suustaan kun hän sekoittaisi vahingossa suomea ja tanskaa. Siitä että joku huutaa minulle vessasta ”pyyyyyhkimään”. Ja siitä että joku sanoisi minulle ¨äiti”.

 

13 marraskuun, 2008

Ultranäkymiä

Filed under: Ajatuksia hoitojen välissä,Ensimmäinen PAS — haikaranpelatin @ 11:42 am

Olin eilen ultrattavana. Kohdun limakalvo näytti normaalilta, ja siellä ei näkynyt kystia. Jee! Tosin ihmettelin kun ultran ruudulla oli jokin tuntematon musta klöntti (olen jo tottunut erottamaan kohdun ja munarakkulat ultran ruudusta), ja kysyin lääkäriltä mikä se oli. Lääkäri nauroi siihen, että ”joo, no se on ihan suolta, siellä on jotain… niin, siis se on suoli jossa on tavaraa”. Eli olen nyt virallisesti nähnyt oman paskakikkareeni ultrassa! Kyllä nauratti ja nolotti jälkeenpäin…

Sain reseptin Ovitrelleen, ja otan irroituspiikin huomenillalla. Ovitrelle pitää ”munista kiinni” 35 tuntia, eli varmistaa että minulla on ovulaatio sunnuntaina. Koska alkioni on kahden päivän ikäinen, siirretään se matkaan tiistaina JOS se selviää sulatuksesta. Näin alkioni sopeutuu mahdollisimman hyvin luonnolliseen kiertooni.

Kysyin lääkäriltä että voinko siirtyä suoraan pitkän kaavan IVF:ään ensi viikolla, jos alkio ei selviydy, ja katsottua piiiiiiiiitkään kalenteria antoi lääkäri vihdoin luvan!! Jee!! En tiedä toivonko että alkio ei selviydy vai että se selviytyy sulatuksesta (tuoreessa siirrossa olisi tuplamahdollisuudet), mutta joka tapauksessa ehdin saada yhden kaverin kyytiin vielä ennen joulua. Pyysin hetken mielijohteesta piikit Synarela-nenäsuihkun sijaan, kun mielestäni piikittely oli melkein harmittomampaa kuin sniffailu viime hoidossa. Piikki tarvitsee muistaa ainoastaan kerran päivässä, kun taas Synarelaa varten on oltava puhelin muistuttamassa kahdeksan tunnin välein.  Eli nyt on sitten reseptit kainalossa sitäkin varten!

Alkiollani on 50% mahdollisuus selviytyä sulatuksesta. Jos se selviytyy ja se siirretään niin sillä on 20% mahdollisuus saada minut raskaaksi. Ei tarvitse olla suuri matemaatikko tajutakseen että tuskin minä olen raskaana jouluna, mutta onpahan taas hieman toivoa. Parempi sekin kun odotella turhautuneena.

3 marraskuun, 2008

Uusi kierto, uudet kujeet

Filed under: Ajatuksia hoitojen välissä,Ensimmäinen PAS — haikaranpelatin @ 6:20 pm

Ilmoittauduin lauantaina aamupäivällä hoitoon jättämällä viestin klinikan puhelinvastaajaan, niinkuin sinne aina ilmoittaudutaan. Kuukautiset eivät olleet alkaneet vielä siinä vaiheessa, joten minulla oli hieman huono omatunto kun ”huijasin”, mutta kolmen tunnin ja yhden raskaustestin jälkeen kuukautiset sitten tulivatkin. Lauantai kun oli viimeinen päivä ilmoittautua hoitoon ennen klinikan joululomaa, eli läheltä piti!!

Klinikalta soitettiin tänään takaisin, ja sain ajan skannaukseen 12. marraskuuta, kiertopäivälle 12 (on niin helppo laskea kun kierto näyttää menevän kalenterin kanssa yhteen).  Skannauksen tarkoituksena on saada arvioitua milloin minulla on luonnollinen ovulaatio, jotta kolmisoluinen pakkasalkioni voidaan siirtää luonnollisessa kierrossa ovulaation aikoihin.

Kysyin hoitsulta mahdollisuudesta ruveta sniffailemaan Synarelaa 21. päivä, jos alkioni ei selviäkään sulatuksesta (fifty-sixty mahdollisuus kuten Nykänen sanoisi). Hoitsu ei osannut luvata mitään, kuulemma saan jutella asiasta lääkärin kanssa kunhan olen skannattavana. Olin siitä hieman pettynyt, koska petyn varmasti kovin jos alkio ei selviydykään ja jos joudun odottamaan tammikuulle. Jos ja jos, turha sitä on miettiä vielä, mutta en voi olla miettimättäkään. Voi kun olisi miehekkäät putkiaivot, niin voisin keskittyä siihen yhteen kolmisoluiseen vauvanalkuuni miettimättä niin paljon ”mitä jos” ja ”sit kun”.  

Ei auta muuta kuin odotella taas seuraavaa etappia, ja elää päivä kerrallaan.

Tyhmä sanonta… elää päivä kerrrallaan, ihan kuin sitä voisi muka elääkään kahta päïvää kerrallaan! Mutta jos voisin elää seuraavat 9 päivää kerrallaan ja ne menisivät siten nopeammin, niin tekisin mielelläni niin!

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.