Tänään sattui VIHDOIN jotain ihanaa. Koko vuosi 2008 on oikeastaan ollut tähän mennessä alamäkeä. Enimmäkseen koska olen odottanut lapsettomuushoitoihin pääsyä, pettynyt kaksi kertaa negatiiviseen tulokseen (luomukiertojen pettymykset tietenkin lisäksi), kärvistellyt tylsässä (mutta varmassa) työpaikassani, lihonut, hakenut ainakin 30:ä eri työpaikkaa, ja niellyt kyyneliä tuttavien raskausuutisista.
Mutta tänään onneni kääntyi. Sain aivan ihanan, mielenkiintoisen ja haastavan työtarjouksen. Toissa viikolla huomasin firmani intranetissa vapaan paikan, sellaisen jota en aiemmin tullut edes ajatelleeksi. Luin ilmoituksen moneen kertaan, lähetin hakemuksen, olin kahdessa haastattelussa ja sain tänään vihdoin paikan.
Olen edelleen sitä mieltä että MIKÄÄN eikä kukaan voi täyttää sitä vauvan koloista koloa sydämessä, mutta oloa helpottaa kun on joitain muuta kivaa odotettavaa ja ajateltavaa. Pesti alkaa todennäköisesti helmikuun alussa, mutta koska paikka on firman sisäinen niin voi olla että aloittelen varovasti jo aiemmin. Ja henkilöstöosaston velmuileva homomies joka on himoinnut minun nykyistä paikkaani saa sen todennäköisesti pian.
En halua vielä ajatella tulevia hoitoja, ja sitä miten joudun kertomaan uudelle pomolleni jossain vaiheessa totuuden. Hän on onneksi naispuolinen, toivottavasti hän ymmärtää. Murehdin sitä sitten myöhemmin. Olo on kuin Scarlett O´Haralla jossain tuulen viemän loppukohdassa: I´ll think about it tomorrow.
Haikaranpelätin 