Haikaranpelätin

6 helmikuun, 2009

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus

Filed under: Toinen ICSI — haikaranpelatin @ 6:01 pm

…vai miten eräs kuuluisa suomalainen filosofi sanoikaan? 🙂

Eli viime yönä alkoivat menkat (au, au, au) ja ilmoittauduin tänään hoitoon. Sain ensimmäisen ajan helmikuun 26. päivälle, ja jekutin hyvän entisen kollegani kutsumaan minut ”business lounaalle” mennessäni skannaukseen. Kollegani tietää siis tilanteestani, ja lounas on hyvä tekosyy lähteä pois keskellä päivää.

Tänään on ihan positiivinen fiilis -meillä on taas mahdollisuus onnistua, ja tämä mahdollisuus on konkreettinen ja kohtalaisen ajan kuluttua. Toisaalta -miksi minä onnistuisin nyt kun en ole onnistunut aiemminkaan? Mitä jos kahden ”ookoo”-laatuisen alkion sijasta hedelmöittyykin vain yksi huonolaatuinen alkio, tai ei yhtään? Minulla ei uuden työni takia ole mahdollisuutta käydä kovin usein akupunktiossa, mutta ajattelin käydä ainakin muutaman kerran. Äh, aion tehdä parhaani niillä resursseilla mitä minulla on, ja murehdin myöhemmin jos on murehdittavaa.

Hitsi, mä haluan vauvan! Pienen, pullean, pehmeän ja suloisen vauvan! Pitkään aikaan en ole edes uskaltanut ajatella niin pitkälle (kun positiivinen raskaustestikin tuntuu niin epätodennäköiseltä), mutta tänään uskalsin vihdoin hymyillä  ja vilkuttaa junassa jokeltelevalle vauvalle.

Täytyypä vielä muistaa varoittaa miestä että kolmen viikon päästä hänen ”normaalisti kärttyinen” rakas vaimonsa vaihtuu raivohulluun vaihdevuotiseen hormonihirviöön!

t. Haikaranpelätin

ps. olen allerginen kissoille, mutta ihastuin tähän kuvaan

 

6 kommenttia »

  1. Ihana kuulla, että olette saaneet positiivisa uutisia ja nyt taas siitä sitten positiivisemman mielen. =) Toivottavasti minäkin löydän jotain positiivista, kun uusi kierto alkaa. Kovasti tsemppiä ja plussatuulia tulevaan hoitoon!

    kommentti Kirjoittanut Lumituuli — 6 helmikuun, 2009 @ 6:20 pm | Vastaus

  2. Hienoa! Viimeinkin! Pitkältä tämä väliaika on tuntunutkin, ihan näin sivustakin seuraten. Hurjasti onnea tälle kierrokselle, toivon niin kovasti, että nyt olisi teidän vuoronne.

    kommentti Kirjoittanut Sydänjää — 6 helmikuun, 2009 @ 6:51 pm | Vastaus

  3. Onnittelut hoitokierrokselle pääsemisestä! Mä pidän NIIIIIIN peukkuja!!!

    Mulla on muuten hyvin samanlainen tilanne työasioiden(kin) suhteen. Aloitin tällä viikolla uudessa työpaikassani ja olen pitkästä aikaa todella innostunut töistä! Homma on haastava ja mielenkiintoinen. Mutta joo… on hieman hankalaa nyt sovittaa hoitoja tähän. Ei sillä, tärkeysjärjestys on kyllä selvä, ja jotenkin asioiden on vaan järjestyttävä. Mutta tämä kierto on nyt kyllä välikierto.

    kommentti Kirjoittanut monalina — 6 helmikuun, 2009 @ 9:37 pm | Vastaus

  4. Voi miten taas pitää iltarukousta pidentää. Usko ja luota.

    kommentti Kirjoittanut Punavuoren äiti — 8 helmikuun, 2009 @ 12:42 am | Vastaus

  5. Todella mahtavaa, että vihdoin olette taas siinä vaunussa, missä mahdollisuuksia jaellaan! Paljon tsemppiä ja onnea. Sitä kait tässä hommassa eniten tarvitaan.

    kommentti Kirjoittanut mminttu — 8 helmikuun, 2009 @ 5:28 pm | Vastaus

  6. Kiitoksia kannustuksesta! Jospa nyt tällä kertaa ois meidän vuoro…

    kommentti Kirjoittanut haikaranpelatin — 11 helmikuun, 2009 @ 8:53 pm | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: